sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Turun kirjamessut

Artukaisissa tuli jälleen kerran käytyä ja tunnelma oli leppoisa, kuten aina.

Tilaa tuntui olevan jotenkin enemmän: puuttuiko näytteilleasettajia tai oliko sisustusta jollain lailla kevennetty? Liikkuminen oli joka tapauksessa miellyttävämpää.

Messujen teemoitusta oli hieman muutettu; tiettyjen maiden tai maakuntien sijasta nyt mentiin laveammin: Ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset, teatteri ja lukutaito.


Ilmastonmuutoksen vaikutusten analysointiin ei mielestäni vielä ole mahdollisuuksia, mutta aihe on nyt tietenkin 'pakko mainita'.Teatterin ja kirjallisuuden yhteydet ovat tiiviit ja aina kiinnostavat ja lukutaito on tärkeääkin tärkeämpi. Perinteisen lukutaidon jatkeeksi 'median lukutaito' pitäisi ottaa peruskoulun pakolliseksi aineeksi ylemmillä luokilla. Lähes sata vuotta sitten koulunsa käyneen isoisäni koulutodistuksessa oli numero aiheesta 'lukeminen' ja toinen numero aiheesta 'luetun ymmärtäminen'. Siitä juuri on kysymys.

Pöydillä ja osastoilla tuli vastaan tältä vuodelta tuttuja, jo Kirjatarhassa käsiteltyjä kirjoja. Indrek Harglan 'Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru' oli näkyvästi esillä, samoin Heikki Kännön mainiot opukset. Kustantajan edustaja kertoi, että Kännöltä tulee pian markkinoille kolmas runsaudensarvi nimeltään 'Runoilija'. Olen kiinnostunut!



Päätin taas kerran, etten ostaisi 'juuri mitään' vaan nauttisin jatkossakin mainion kirjastolaitoksemme tarjonnasta. Melkein onnistuinkin: vain yksi ihan pieni ja vastuullinen (paperi)kassillinen kirjoja tarttui mukaan.



***



Ei kommentteja: