Valistuksen aika, vapauden aika, 1700-luku. Se kuulostaa
hyvältä ja herättää minussa aina myönteisiä tunteita. Silloin tehtiin suuria
löytöjä ja uudistuksia, muutettiin maailmaa, avattiin todellakin ’ovet ja
ikkunat auki’ ja tuuletettiin pois uskonnollista ja yhteiskunnallista
ummehtuneisuutta. Hienoa!
Estetiikkakin oli tuolloin valoisaa, vaaleaa, kevyttä,
pastellivärejä, runsaan koukeroista, suorastaan ylenpalttisen koristeellista.
Oli simpukan muotoa, oli medaljonkeja, oli kukka- ja lehvä aiheita,
pastoraalisia niitty idyllejä. Puuteroidut kiharaperuukit, silkkitakit,
röyhelöt, parfyymit. Ah, ihanaa.
Niin no. Tuollaista se oli, mutta ei tietenkään kaikilla.
Valistusta myös vastustettiin paikoin ankarasti eivätkä sen suuret aatteet
tuoneet pelkästään hyvää, vaan monin paikoin syyttömien veri virtasi valtoimenaan.
Siro rokokoo ei myöskään koskaan ulottunut syrjäseuduille saakka.
Ruotsi, tai kuten meidän suomalaisten näkökulmasta on tullut
tavaksi sanoa, Ruotsi-Suomi, oli jo 1700-luvun lopulla kutistumassa suuruutensa
päivien jälkeen hyvinkin ’syrjäseuduksi’. Tukholman kuninkaanlinnassa hallinnut
röyhelöinen Kustaa III kyllä koruompeli Ranskasta tuottamiensa
rokokoo-kalusteiden keskellä, mutta jo muutaman korttelin päässä elettiin varsin
koruttomasti.
Innostuin heti, kun käsiini sattui ruotsalainen dekkari,
jolla oli ytimekäs nimi ’1793’. Joitakin vuosia sitten meilläkin esitetty
ruotsalainen tv-sarja ’Anno 1790’ oli yksi suosikkejani ja tämä kirja näytti esittelytekstiensä
perusteella liikkuvan hyvin paljon samoilla apajilla. Murhatutkimuksia ja muuta
hämärää Tukholmassa, hiukan ’virallisen’ poliisityön ulkopuolella, sekä
kaikkein ylhäisimpien että kaikkein alhaisimpien piirien parissa.
Minkälainen oli Tukholma vuonna 1793? Dekkarin takakannen
mukaan se oli ’korruptoitunut, köyhä, sairas ja likainen, ja käymässä kohti
historiallisen ankaraa talvea’. No jopas!
Aloin huvikseni pohtia, keitä muita Tukholmassa mahtoi dekkarihahmojen
kanssa samoihin aikoihin liikkua? Saisinko
jostain kirjasta ’toisen näkökulman’ tai mahdollisesti vahvistusta ajankohdan
kuvaukselle?
Tietokannoista nousi esiin kirjailija Carl Jonas Love
Almqvist, joka oli itse syntynyt juuri vuonna 1793 ja kirjoitti nelisenkymmentä
vuotta myöhemmin kirjan ’Kuningattaren jalokivikoru’, joka on ’romantisoitu
kertomus tapahtumista juuri ennen 1792 kuninkaan murhaa, ja sen aikana ja sen
jälkeen’. Loistavaa, tämä tarina sopii ajankohtaan!
Minkä löytäisin vielä kolmanneksi? Bellmanin, tietenkin! Ernst
Brunnerin kirjoittama elämäkerta ’Malja tomullesi’ kuvailee, kuinka Ruotsin
kansallisrunoilija ja lauluntekijä Carl Michael Bellman ehti hetken aikaa
nauttia Kustaa III:n suosiotakin, mutta enimmäkseen eli hilpeän kurjaa elämäänsä
’velkojien ja syöpäläisten ahdistelemana Tukholmassa’ ja kuoli 1795.
Lähdeviitteitä ei yhdessäkään kirjakolmikostani esitetä,
vaikka taustatutkimusta on aivan vakavasti tehty. Fiktiota ja faktaa siis
iloisesti sekaisin ja limittäin ja lomittain, löyhkäävästä ja parfymoidusta
Tukholmasta, olkaa hyvät!
Pahuuden ketjun voi katkaista
Kirjailija Niklas Natt och Dag sai Ruotsin
Dekkariakatemialta Vuoden esikoisteoksen palkinnon kirjastaan ’1793’
vuonna 2017. Tämän uuden kirjailijan nimi jää kertaheitolla mieleen, sen verran
erikoinen on aatelinen sukunimi Natt och Dag. Suomeksi dekkari saatiin Kari
Kosken kääntämänä 2018. Nyt Natt
och Dag on saanut julki jo toisenkin kirjansa, nimeltään, kas vaan,’1794’, joka
on juuri ilmestynyt myös suomeksi.
Television ’Anno 1790’ väikkyy pitkään mielessäni, kun kirja
alkaa. Asetelmassa on monia yhtymäkohtia: erityistehtävää tarjoava
poliisipäällikkö, ’koskemattomiin’ korkeisiin piireihin viittaavat vihjeet, päähenkilön
apulaisena ja siveyspoliisina toimiva, pelkällä paloviinalla elävä raakki, nykykielellä
sota-invalidi, ja koko tarinan päähenkilönä tavallista enemmän ’oppinut’ ja
filosofiaan vakavasti suhtautuva ’ulkopuolinen’.
Natt och Dagin lainoppinut Cecil Winge on kuitenkin
surullisempi ja synkempi hahmo kuin tv-sarjassa poliisipäällikön vaimolle
sydämentykytystä aiheuttanut komistus. Wingen oma elämä on luisumassa kohti
loppuaan ja hän on menettänyt jo melkein kaiken; osan omasta päätöksestään,
osan olosuhteiden pakosta.
Kirja on todellinen lian, kurjuuden ja kaikenlaisen saastan
sinfonia. Tukholman Södermalmissa sijainnut Fatbur -järvi, tai ehkä lampi, oli
koko alueen jätteiden kaatopaikka ja avoviemärien valuma-allas. Sen ällöttävyys
kuvataan niin tehokkaasti, että lukijalle alkaa nousta oksennus kurkkuun.
Sieltä löyhkäävästä kuplivasta moskasta yksikätinen raakki onkii pahoin murjotun
ruumiin ja tarina alkaa.
Kantotuolit ovat jo 1793 melko lailla menneet pois muodista.
Siksi onkin huomionarvoista, että sellainen kapistus on vielä nähty juuri
edellisenä iltayönä Fatburenin rannalla. Winge ja raakki-Cardell ryhtyvät
vaaralliseen rikoksen selvitystyöhön ja kohtaavat toinen toistaan yököttävämpiä
olosuhteita ja kammottavampia ihmisiä.
Pahuus ja kurjuus vain tiivistyvät tarinan edetessä, samaan
tahtiin kuin ennätyskylmä talvi pahenee. Välillä alkaa epäilyttää, että Cardell
ehtii kuolla viinaan ja Winge keuhkotautiin, ennen kuin juttu selviää. Sehän
olisi sietämätöntä. Juttu saa kyllä päätöksen, joka on lähes ilahduttavan
’erilainen’. Se jättää sittenkin pienen toivon säteen, ainakin koko ihmiskuntaa
ajatellen. Kyllä Natt och Dag on palkintonsa ansainnut.
Viattomuus ja arsenikki, valkoisia molemmat
’Drottningens juvelsmycke’ ilmestyi vuonna 1834 eli
kirja on jo runsaat 180 vuotta vanha!
Minulle se ja sen kirjoittaja C.J.L Almqvist olivat
ennestään tyystin tuntemattomia, mutta nyt asiaa hiukan selviteltyäni huomaan,
että kyseessä on omana aikanaan varsin kuuluisa hahmo, jota sekä ihailtiin että
paheksuttiin. Häneen ottivat meillä kantaa niin Runeberg kuin Topeliuskin.
Kirjailija Almqvist livisti lopulta Amerikkaan, sillä häntä epäiltiin
velkojansa myrkytys yrityksestä. Minulla oli luettavana Antero Tiusasen käännös ja tämä ’Kuningattaren
jalokivikoru’ on painettu vuonna 2001.
Ikäisekseen kirja on uskomattoman ’moderni’ sekä
rakenteeltaan että sisällöltään. Se koostuu eri henkilöiden ristikkäisistä kertomuksista,
nopeista kohtauksista, kirjeistä ja asioita kommentoivan kertojan selityksistä.
Aika paljon jää kuitenkin kertojaltakin selittämättä, sillä
salaperäinen Tintomara tai Tournerose tai mikä hän olikaan, ei ollut
välttämättä aivan tästä maailmasta. Hän tekee kiehtovan ilmaantumisen
oopperanaamiaisiin ja kuningas Kustaa III:n murha-illan tapahtumiin. Sen
jälkeen hän onnistuu piileskelemään monessa eri paikassa ja tekemään syvän
vaikutuksen jokaiseen, jonka hän kohtaa. Hän voi olla yhtä hyvin nainen, joka
lumoaa miehet tai nuori mies, jota kaiken ikäiset naiset haluavat suojella.
Androgyyni Tukholmassa jo 1790-luvulla!
Almqvist eli ja kirjoitti 1800-luvun alkupuolen Tukholmassa,
vielä hyvin lähellä todellisia vuoden 1793 tunnelmia. Hänen Tukholmansa ei
kuitenkaan ole mitenkään saastainen eikä likainen. Ehkä se lika oli hänestä
vain ’ihan normaalia’, eikä siitä ollut mitään syytä kirjoittaa. Kaamea
Fatbur-lampikin oli todellisuudessa yhä olemassa: se täytettiin vasta
1860-luvulla, kun paikalle alettiin rakentaa eteläistä rautatieasemaa.
Onko hautakuoppa liian syvä? Niinpä niin, ota ryyppy
hyvä…
Ruotsalainen tunnettu kirjailija Ernst Brunner
julkaisi ’Fukta din aska’ teoksensa 2002 ja suomeksi ’Malja tomullesi’
ilmestyi Markku Mannilan suomentamana 2004. Kirjan alkulehdillä
todetaan, että se on ’ C.M.Bellmanin elämä alusta loppuun’ mutta kuitenkin
’romaani’.
Jokaiselle, joka on yhä edelleen hyvin suosittuja Carl
Michael Bellmanin lauluja kuullut, on tullut tutuksi tämä rosoinen, köyhä,
likaisissa kapakoissa ja huorataloissa resuava laulaja, joka nostaa maljoja ja
riimittelee hilpeitä säkeitä. Välillä ihaillaan luonnon kauneutta, kukkia ja
kimaltelevia aaltoja ja nautitaan lähteellä viinistä tai Ulla Winbladin
suloista. Välillä muistellaan keuhkotaudin runtelemien ystävien kanssa juuri
hautakuoppaan kipattua seurueen jäsentä.
Kirja alussa Bellman syntyy paremmista lähtökohdista
kielivässä toisen kerroksen huoneessa, jossa on sininen kaakeliuuni. Hänen isän
puoleinen isoäitinsä oli varakas ja siksi pikku Carl Michaelin elämän
alkuvuodet suuren kivitalon sivurakennuksessa ja lähellä äidin vanhempien
pappilaa olivat melko huolettomat. Kouluunkin hänet laitettiin.
Isoäidin kuoltua talo menee myyntiin ja omaisuus jakoon.
Alkaa sosiaalinen luisu ja perhe muuttaa useita kertoja, aina vain pienempään
ja matalampaan asumukseen. Täysiä yöastioita kipataan oven pieleen, nurkissa on
talvella härmää, huonekalut rajoittuvat lutikkaiseen sänkyyn. Bellmanin äiti on
alituiseen raskaana, kaikkiaan 21 kertaa. Keskenmenojen ja lastentautien
jälkeen sisaruksia on elossa seitsemän ja aikuisuuteen heistä elää neljä tai
viisi. Aikuisuuskin alkaa varhain, sillä sisaret naitetaan jo 15-vuotiaina,
jotta heidät ruokkii joku muu.
Carl Michael huomaa jo varhain lapsena, että hän osaa
hauskuuttaa ihmisiä. Hän laulelee, imitoi, kertoo vitsejä, matkii eläimiä,
ihmisiä ja kaikenlaisia ääniä. Hän yrittelee aikuisena työntekoa monissa pikku
viroissa; tuttavien avulla hän pääsee tullikirjuriksi ja ties miksi
kansliavirkailijaksi. Vähän aikaa hän on jopa hovisihteeri, kun kuningas Kustaa
III pitää siitä, että hän laulelee ylistyslauluja kuninkaalle, mutta eniten kuitenkin
siitä, että hän matkii eläinten ääniä. Silti mikään toimi ei tuota edes sen
vertaa, että hän pysyisi kunnolla leivässä.
Hänen laulunsa raikuvat kapakoissa ja ne tunnetaan, mutta
niiden tekijänoikeuksia ei tuohon aikaan voinut valvoa. Tekstien ja nuottien
painattamisesta ja myymisestäkään ei synny kunnon ansioita. Vikaa on varmasti
myös ’elämänhallinnassa’; hän ryyppäilee, vippaa toisille ja lainaa jatkuvasti
toisilta päätyen lopulta joksikin aikaa todelliseen ja kurjaan velkavankeuteen.
Niinpä niin…Syöpäläiset järsivät päänahkaa peruukin alla,
keuhkotauti repii rintaa ja kengät ovat rikki. Mutta sitra (tosiaankin sitra!
Luulin, että Bellmanin soitin oli luuttu, mutta kirjaa puhuu sitrasta) on taas
saatu panttilainaamosta takaisin ja ajatuksista pulppuaa uusia hauskoja
riimejä, joten Bellman lähtee jälleen kerran kierrokselleen. Ehkä joku tarjoaa…
Sitä paitsi juhlaan on syytä siksikin, että kurjuuden keskellä hän on saanut
uuden, hienon takin. Se on kirkkaan keltainen.
***
