sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Aamun tuuli aavikolla


Talousuutisissa kohistaan, kun arvoltaan kenties maailman suurin yhtiö, saudiarabialainen Aramco, listautuu nyt pörssiin. Tämä alkujaan arabialais-amerikkalainen – kuten nimestäkin voi päätellä – öljy-yhtiö on ollut 1980-luvulta saakka kokonaan saudien omistama. Sitä voisi kutsua myös maailman suurimmaksi perheyhtiöksi, sillä Saudi-Arabia on valtio, jossa taloudellinen ja poliittinen valta on al Saud -suvulla.

Nyt saudit tarvitsevat kuulemma lisää rahaa ja tavoittelevat sen kautta maansa talouden monipuolistamista. Öljy ei enää yksin takaa rahakasta tulevaisuutta, kun energiamarkkinat muuttuvat ja ilmastosyytkin pakottavat muuttamaan strategioita.

Koko maailmaa huolestuttaa, kun Iranin suunnalla on jatkuvasti levotonta (kuten elokuun blogissani ihmettelin) ja lahden toiselta puolen Saudi-Arabiasta tulee niin ikään ristiriitaisia ja hämmentäviä uutisia. 

Maa vetää puoleensa Mekkaan ja Medinaan matkustavia islaminuskoisia pyhiinvaeltajia, mutta muiden ulkomaisten turistien suosikkikohde se ei ole, vaikka matkustamista sinne on viime vuosina helpotettu. Tuhannen ja yhden yön satumaista eksotiikkaa tai Aladdin -fantasioita on helpompi etsiä muualta, vaikkapa Emiraattien Dubaista.

Olemme kuulleet Saudi-Arabian kauan odotetuista uudistuksista; terveydenhuollon ja koulutuksen parantamisesta, jopa pienen pienistä kansalaisoikeuksien laajennuksista naisiakin koskien. Samaan aikaan kuulemme kuitenkin myös pidätyksistä, vuosikausien vangitsemisista ilman yksilöityä syytettä, kidutuksista ja jopa selvistä poliittisista murhista.

Saudi-Arabia on USA:n ylin ystävä, ja sinne näimme presidentti Trumpinkin ensi töinään kiiruhtavan vierailulle. Kuitenkin juuri Saudi-Arabiaan Osama bin Laden, tuo USA:n arkkivihollinen, perusti suoran toiminnan yksikkönsä, alkujaan nimeltään somasti Palvelutoimisto, ja sieltä hänen seuraajaansa saavat yhä avokätistä rahoitusta.

Saudi-Arabia on rikas maa, jonka yhtenä ongelmana on silti köyhyys. Maa kärsii myös pahasta työttömyydestä, etenkin levottomuutta herättävästi alle 35-vuotiaiden kohdalla. Yhteiskunta on jumissa, kun he eivät saa töitä, koska silloin he eivät voi myöskään perustaa perheitä. Samaan aikaan 30 miljoonan asukkaan maassa on kuitenkin yli 9 miljoonaa vierastyöläistä, joita ilman maa ei toimi.

Uskonnollista valtaa Saudi-Arabiassa käyttää suurmufti ja Vanhempien oppineiden neuvosto. Nämä sunnilaisen islamin wahhabistisen suuntauksen johtohenkilöt ovat useimmiten suurissa kysymyksissä taipuneet poliittisen johdon tahtoon, mutta ei aina. Heillä on myös ollut mahdollisuus jarruttaa ja hidastaa yhteiskunnallisten muutosten toteutumista.

Mitä tästä kaikesta vastakkaisesta informaatiosta oikein pitäisi ajatella? Saisiko jostain lisää tietoa? Innokkaan kirjastotietokannan penkomisen jälkeen tämänkertaiseen kirjakolmikkooni löytyi suhteellisen uusia teoksia, joista toivoin saavani laajempaa näkemystä ja taustatietoa. Kirjat ovat vuosilta 2008, 2013 ja 2019.


Suomalaisella sisulla


Heljä Kervinen on julkaissut kirjansa ’Olipa kerran Saudi Arabia’ vuonna 2008, mutta heti opuksen avattuani ja kuvat nähtyäni tajusin, että sisältö on paljon painovuotta kauempaa.Tämä kirja ei antaisi tietoa Saudi-Arabian nykyisestä tilanteesta.  Muutaman sivun luettuani päätin silti jatkaa, kirjan tarjoaman sympaattisen ’kulttuurinostalgian’ vuoksi.

Kirja on nimittäin rempseällä otteella kirjoitettu, mutta hyvin yksityiskohtainen muistelus neljänkymmenen vuoden takaa, 1980-luvun alusta; ajasta, jolloin suomalaisia lähti ulkomaankomennuksille tuonne ’öljyn ja hiekan valtakuntaan.’ Kervisen aviopuoliso oli rakennusarkkitehti, ja hänen mukanaan Saudi-Arabiaan matkasi vaimo ja kaksi melkein aikuista poikaa.

Kervinen tiesi suurimmat kulttuurieroista johtuvat hankaluudet jo ennen lähtöä, mutta halusi silti kokea tämänkin ’kerran elämässä’ mahdollisuuden.

Lähes kaikki olikin hyvin ’toisenlaista’ ja naiselle vielä kaksin verroin hankalampaa. Tutuksi tuli heti arabian kielen sana ’haram’, kielletty.

Ei sovi ajaa autoa, ei työskennellä tai edes olla samoissa tiloissa miesten kanssa, ei kulkea kaduilla tai kaupoissa ilman miespuolista sukulaisholhoojaa eli mahramia, ei pukeutua ’säädyttömästi’. Suomalaista kaihersivat myös kiellettyjen listalla olleet alkoholi, sianliha, joulunvietto, kampaamot ja elokuvateatterit. Tukalassa kuumuudessa oli kiusaus käyttää huoneiston pihalla ollutta uima-allasta, mutta sekin piti lopettaa, kun vastapäisen talon ylemmissä ikkunoissa alkoi parveilla arabimiehiä, joiden elekieli ei jättänyt sijaa tulkinnoille.

Miesten maailmassakin työn tekemisen tahti ja tavat olivat hyvin erilaiset. Sisulla ja perusmyönteisellä asenteella kaikesta kuitenkin selvittiin, tuona muinaisena aikana ennen satelliittiantenneja, ennen kännyköitä tai ennen internettiä. Tuolloin oli hienoa, kun ulkomaanpuheluita saattoi tilata etukäteen ja parin viikon vanhoja kotimaan sanomalehtiä voi käydä lukemassa firman ’residenssissä’.


Muurit murtuvat pala kerrallaan


Toimittaja Liisa Liimatainen on hankkinut vuosikymmenien aikana erittäin vankan Italian ja Lähi-Idän tuntemuksen. Tutkittuaan Irania (elokuun blogini) hän totesi tarvitsevansa tilannekuvan saamiseksi lisätietoa erityisesti Saudi-Arabiasta ja 2013 hän saikin julkaistua kirjansa ’Saudi-Arabian toiset kasvot’, alaotsikkona ’Rohkeita naisia ja kybernuoria’.

Kirja on erittäin runsas, suorastaan hengästyttävä. Siinä on paljon taustietoja, historiakatsauksia ja sivuhuomautuksia monista aiheista. Sen kantavana voimana ovat haastattelut, joissa monenlaiset eri ikäiset ja eri alojen yhteiskunnalliset aktivistit kertovat oman tarinansa.

Monien haastateltujen toimia on pyritty rajoittamaan: he ovat saaneet rangaistuksia, olleet pidätettyinä ja jotkut pitkiäkin aikoja vankilassa. Silti kaikki jaksavat olla toiveikkaita siitä, että maa tulee muuttumaan. Sen on pakko. Kyse on vain vauhdista: kuinka paljon muutoksia konservatiivinen maa pystyy nielemään nopeassa tahdissa. ’Arabikevään’ vallankumouksia pelätään ja niiden leviäminen Saudi-Arabiaan koetetaan estää tekemällä muutoksia hallitusti.

Kuten, että vuonna 2013 naisille suotiin oikeus ajaa polkupyörällä julkisissa puistoissa. Tietysti kokonaan hunnutettuina, mutta saattaahan siinä silti nilkka vilahtaa. Jo 2018 muutokset ulottuivat autoiluun. Vuodesta 1990 saakka käyty väsytystaistelu ja monet protestit toivat vihdoin naisille oikeuden ajaa autoa. Tietenkin mahramin suostumuksella.

Saudi-Arabia on vielä täysin yksinvaltainen kuningaskunta, jossa vallanperimys hoidetaan al Saud -suvun sisäisenä asiana. Perustuslakia tai muutakaan kaikille selvää kirjattua lainsäädäntöä ei ole. Hallinto perustuu kuninkaallisiin päätöksiin ja uskonnollisen neuvoston päätöksiin ja tulkintoihin.

Paikallistasolla on sentään viime vuosikymmenenä järjestetty vaaleja muutaman kerran ja jopa naiset ovat saaneet jo kerran äänestää. Se kaikki on vielä uutta ja kummallista. Ei tiedetä, uskaltaako äänestää, kuka rohkenee olla ehdokkaana ja miten vaalit oikein toimivat. Paikallishallinnossakin vaaleilla voi ylipäänsä toistaiseksi valita vain pienen osan virkailijoista.

Työmarkkinat ovat outo luku sinänsä. Naisten kouluttautuminen ja työssä käyminen ovat vielä harvinaisia poikkeuksia, se ei yllätä. Mutta aivan hämmentävää on, että saudi miehet eivät kunniansa vuoksi halua tehdä mitään sellaista työtä, joka voidaan tulkita ’palvelemiseksi’. Niinpä maahan on tuotettu miljoonia pakistanilaisia, intialaisia, srilankalaisia, filippiiniläisiä ja muita vierastyöläisiä, jotka hoitavat kaikki ’palvelusektorin’ työt.

Kaikki eivät voi päästä öljyteollisuuden ylempiin tehtäviin. Niinpä saudi miehet haluaisivat itselleen valtion viran, jossa työaikoja ei tarvitse kirjaimellisesti noudattaa. Tätä ei sinänsä vauras valtio voi millään toteuttaa. Valtion virat ylipäänsä ovat melko hiljattain perustettuja eivätkä virkailijat ole vielä vuosiin eläköitymässä.

Työttömät nuoret miehet ja näkyville, jopa työmarkkinoille, ilmaantuvat naiset ovat yhteiskunnalle paineinen yhdistelmä.


Toteutuvia haaveita vai kangastuksia


Nicola Sutcliff, brittiläinen lingvisti, opettaja ja kääntäjä vietti neljä vuotta Saudi-Arabiassa opettajana naisten yliopistossa. Työnsä ohella hän matkusteli ympäri maata ja yritti tutustua ja oppia ymmärtämään saudi naisia. Kirja ’Queens of the Kingdom’ on julkaistu 2019 ja se koostuu vuosina 2014-2017 tehdyistä haastatteluista, joissa mitä erilaisimmat naiset kertovat elämäntarinansa.

Tarinoiden runsaus ulottuu satavuotiaasta beduiininaisesta, joka eli elämänsä aavikolla ja synnytti 11 lasta koskaan näkemättä ainuttakaan terveydenhuollon ammattilaista, nykyajan nuoreen lääketiedettä opiskelevaan naiseen tai vielä nuorempaan tyttöön, joka on vakaasti päättänyt tulla jalkapallon ammattilaiseksi. Haaveet ja mahdollisuudet ovat muuttuneet tavattoman paljon.

Köyhät naiset kertovat nälästä, väkivaltaisesta miehestä ja jatkuvien serkusavioliittojen aiheuttamista kehitysvammaisista lapsista. Filippiiniläinen kotiapulainen kaipaa omaa lastaan, jota ei ole voinut nähdä kolmeen vuoteen. Rikkailla naisilla taas on käytettävissään kaikki länsimaiset huvit, luksustavarat, harrastukset, älylaitteet, TV-sarjat ja laumoittain palvelijoita. Mutta kaiken elämän pitää tapahtua jonkun suojatun neljän seinän tai puutarhan muurien sisäpuolella ja vain mahramin luvalla. Nykyään monet mahramit valvovat naisiaan älypuhelimen paikannussovelluksella, joka piippaa hälytyksen, jos valvottavan naisen sijainti muuttuu.

Joidenkin mielestä tämä on ihanaa. Saudi nainen on kuningatar, jolle kaikki tuodaan jalkojen juureen. Hänestä huolehditaan eikä hänen tarvitse tehdä mitään. Paitsi naida se, jonka suku hänelle määrää. Naiset ovatkin kuulleet, että länsimaissa nainen on orja, jonka on pakko käydä töissä. Hänet heitetään kotoaan ulos heti kun hän on täyttänyt 18 vuotta eikä hänellä sitten useimmiten olekaan muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä prostituoiduksi. Tämä on varma tieto, ja lisäksi sen voi päätellä televisio-ohjelmista.

Vanha nainen toteaa pitävänsä kasvotkin peittävää huntua, koska kerran niin on määrätty eikä hän halua joutua helvettiin. Hän kyllä tunnustaa, että muistaa vielä, miltä lapsena aavikon tuuli tuntui paljailla kasvoilla. Sitä hän kaipaa. Joskus.


***