torstai 26. helmikuuta 2015

Hankalat nerot



Harmaan ja vetisen keskitalven piristykseksi on julkisen huomion kohteena uusi kiinnostava ryhmä; originellit matemaatikko- ja  fyysikkonerot. Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan filmejä Turingista ja Hawkingista, loppusyksystä taas Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria täyttää sata vuotta ja sitä ennakoidaan jo monenlaisilla julkaisuilla ja tapahtumilla. Kirjakaupat ja muu media tekevätkin parhaansa tarjotakseen kaikentasoista luettavaa ja kuultavaa näistä tutkijoista ja heidän ajatuksistaan. Monikanavamarkkinointi  jyllää. 

Tieteen popularisointi ei tämän tason matematiikan ja fysiikan kohdalla ole tosiaankaan helppoa: yksinkertaistettuja käytännön esimerkkejä on hyvin hankala keksiä, kun tutkijoiden ajatukset liihottelevat ongelmissa, joita normaalikansalainen ei ikipäivänä ajattele.Tuntuu siltä, että osa nykyisistä tieteen tekijöistä aivan tarkoituksella pörröttää tukkansa, antaa parran rehottaa ja sitaisee aina huivin löyhästi kaulaan korostaakseen olemuksellaan vaikutelmaa, että ’Suurten nerojen jäljillä tässä mennään’, kun itse asioista on niin vaikea viestiä.

Kukaan ei tietenkään lopulta ole Suuri Nero yksinään vaan kaikki ’seisovat toisten jättiläisten hartioilla’ ja vasta jälkikäteen voidaan selkeästi nähdä, mikä kenenkin työn merkitys oli tieteen kokonaisuudelle.Yleisesti ottaen näyttää siltä, että suuret oivallukset saadaan varsin nuorina, kunnia ja asema viimein keski-iässä ja vanhuus kuluu oman poteron ja nuoruuden saavutusten äkäisessä puolustamisessa uusia oivaltajia vastaan. 

Kotitausta ja oikeaan aikaan saatu koulutus merkitsevät tietysti paljon, sillä huippututkijaksi on vaikea tulla aivan alkeellisista oloista. Monien kohdalla kuitenkin perhe on pistänyt vain hanttiin ja opettajat ovat olleet ymmärtämättömiä, lähes sadisteja, joiden arvostelukyky ja näkemys on riittänyt juuri ja juuri lausuntoihin ’Sinusta ei koskaan tule mitään’. Yksi vaikuttaakin melko selkeältä aspergerilta, toinen oli varmaan autisti ja kolmannen ei kai pitäisi olla elossa ollenkaan. Onneksi elämä jaksaa aina yllättää meidät.


Suhteellisen ihmeellinen



Albert Einstein on maailman tunnetuin tieteentekijä, oman aikansa fysiikan globaali supertähti. Kaikki tunnistavat hänen pörrötukkaisen hahmonsa ja muistavat ainakin sukunimen. Hän sattui nousemaan kuuluisuuteen aikana, jolloin elokuvateattereissa esitettiin uutispätkiä kaikelle kansalle ja joukkoviestimet alkoivat tavoittaa todellakin suuria joukkoja lähes samanaikaisesti.Valtaosa ihmisistä ei tajunnut vähääkään siitä, mitä hän oli tutkinut, mutta hänestä tuli Viisaan Tutkijan ja Hajamielisen Professorin prototyyppi. Kulki ilman sukkia, villatakki juoponnapissa ja tukka sekaisin. Vaikutti kuitenkin ystävälliseltä, puhui rauhasta ja pasifismista, ei ollut ahne eikä pahantahtoinen.

Einstein ei kuitenkaan ollut suotta julkisuuden lemmikki, sillä edelleenkin fysiikkaa syvällisesti ymmärtävät arvottavat hänet 1900-luvun merkittävimmäksi fyysikoksi yleisen suhteellisuusteorian kehittäjänä.Toiseksi merkittävin on niin ikään Einstein, kaikkien muiden tutkimustensa vuoksi. Vasta kolmannelta sijalta lähtien alkaa tulvia muita nimiä.  

Saksalainen tiedetoimittaja ja fyysikko Albrecht Fölsing  julkaisi vuonna 1993 muhkean Albert Einstein Elämäkerran (suomennettu 1999), joka pyrkii käsittelemään Einsteinia mahdollisimman laajasti. Hänen töidensä syntyä, sisältöä ja merkitystä koetetaan myös avata niin paljon kuin se suinkin ’yleistajuiseksi’ tarkoitetussa kirjassa on mahdollista. Se tekee lukemisesta tällaiselle tavalliselle humanistille välillä raskaan, mutta ehdottomasti mielenkiintoisemman ja palkitsevamman, kuin vain kertomus Einsteinin erikoisesta käyttäytymisestä lapsuudessa, myrskyisistä avioliitoista tai hankalista virantäyttöpulmista ja tieteellisistä kiistoista olisi tehnyt. Ihmeellisiä olivat erityisesti vuodet 1905 ja 1915, jolloin Einsteinin pörröisestä päästä putkahteli aivan solkenaan oivalluksia, joista jo yksi ainoakin olisi riittänyt uran suureksi saavutukseksi. Tämä kaikki tapahtui elämänvaiheessa, jossa nuori mies hankki niukkaa elantoaan päivätyössä patenttiviraston alimman tason virkailijana ja kotona nurisi vaimo ja parkuivat pikkulapset.

Einstein on tavallaan koko 1900-luvun historia yhdessä ihmisessä. Hän tahtoi rauhaa ja kaipasi vapaata omaehtoista työskentelyä, etsi ja löysi täysin uusia ratkaisuja perimmäisiin kysymyksiin ja koetti saada lopulta kaikki tiedon palaset sopimaan yhteen, suureksi yhtenäisteoriaksi. Kuitenkin hänen ympärillään valtiot kehittyivät totalitaarisiksi komentotalouksiksi, joissa kaikki tähtäsi vain sotaan, tehokkaampaan tappamiseen ja ’poikkeavasti ajattelevien’ tai muuten erilaisten yksilöiden vahtimiseen ja vainoamiseen. Niinpä hän joutui määrittämään suhtautumisensa myös sellaisiin oman ajatusmaailmansa kannalta täysin mahdottomiin asioihin kuin juutalaisten joukkotuho ja ydinaseiden rakentaminen.

Jo ensimmäisen maailmansodan aikana militarismia pursuavassa Preussissa Einstein tunsi olevansa ’hullujen huoneen hoitohenkilökuntaa’ ja natsien valtaannousu teki tilanteen yhä pahemmaksi.  Päästyään nipin napin pakoon Yhdysvaltoihin Einstein sai sielläkin huomata olevansa julkisuusarvostaan huolimatta ’liian pasifistinen’ ja ’mahdollisesti anti-amerikkalainen’.  Turhautuneena hän puuskahtikin, että jos hän olisi nyt nuori mies, hän ei ryhtyisi tutkijaksi vaan ehkä putkimieheksi, jotta saisi edes sen hippusen riippumattomuutta, mitä tässä maailmassa enää on mahdollista saada.


Selvittää vai salata



Jos kaikki tuntevat Einsteinin nimen, mutta eivät hänen tekemisiään, on puolestaan Alan Turingin nimi suurelle yleisölle edelleen melko tuntematon, mutta kaikki näkevät ja käyttävät päivittäin hänen tutkimustulostensa moderneja seurauksia: tietokoneita. 

Turing oli ennen kaikkea matemaatikko. Numerot, laskeminen, logiikat, todennäköisyydet, salakielet, koodien rakentamiset ja purkamiset olivat hänelle innostavia kiinnostuksen kohteita. Artikkelissaan ’Computable Numbers’ vuodelta 1937 hän hahmotteli  teoreettista mallia universaalille ’laskentakoneelle’, joka voisi suorittaa minkä tahansa laskentatehtävän, jos se voidaan ilmaista algoritmina. Käsitteet Turingin kone ja Turingin testi ovat edelleen käytössä.

Matemaattinen fyysikko Andrew Hodges julkaisi Turingin elämäkerran ensimmäisen version 1983 ja päivitetyn laitoksen 1992. Siinä aikavälissä tietokoneet yleistyivät ihmisten arkipäiväiseen käyttöön jo merkittävästi  ja ’tietojenkäsittely’ oppiaineena  ja toimintana alkoi kuulostaa ’tavanomaiselta’. Suomeksi käännettynä ’Alan Turing, arvoitus’ ilmestyi vuonna 2000.

Arvoitus kirjan nimessä viittaa Enigmaan, salakirjoituslaitteeseen, jota erityisesti Saksan armeija käytti 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana ja jonka koodin purkamiseen Turing ansiokkaasti osallistui sodan aikana. Koodin selvittäminen pelasti miljoonia ihmisiä ja lyhensi sodan kestoa. Turingilla oli myös muita salaisia tehtäviä ja arvoituksellisuus ja tiukat salassapitosäännöt ovat luoneet maaperää monenlaisille häneen liittyville salaliitto- ja vakoiluteorioille.

Arvoitus viittaa myös Turingin persoonaan ja yksityiselämään. Oliko hänen kuolemansa vahinko, itsemurha vai kenties salamurha? Kaikkia vaihtoehtoja tukevia todisteita on voitu esittää. Hän oli homoseksuaali ja kärsi selvästikin jonkinlaisista pysyvistä vaikeuksista kaikissa sosiaalisissa suhteissa. Hänen lapsuudestaan kertovia kuvauksia lukiessa mieleen tulee jälleen kerran epäuskoinen hämmästys: vihaavatko britit lapsiaan, vai miksi ihmeessä he lähettävät heidät pois luotaan heti kun se suinkin on mahdollista, ja jatkavat sukupolvesta toiseen heidän kiusaamistaan ja nöyryyttämistään suljetuissa oppilaitoksissa? Kenties ne laitokset tuottavat aina joskus muutaman helmen ja kultajyvän, mutta kuinka suunnattoman monia ne rikkovat tai kokonaan murskaavat?


Mitä aika on ja mihin se riittää?



Kosmologi ja fyysikko Stephen Hawking on varmaankin tämän hetken yleisesti tunnetuin tieteentekijä, mutta ei hänenkään ajatuksenjuoksunsa suurelle yleisölle helpolla aukene. Jos ollenkaan.

Kitty Fergusonin kirjoittama elämäkerta  Stephen Hawking, Elämä, on vuodelta 2011(suomeksi 2012) ja Hawkingin omiin nimiin kirjattu lyhyempi elämäkerta vuodelta 2013 (suomeksi 2014).

Hawking oli pikkupoikana kenties tämän käsiteltävänä olevan tutkijakolmikon tavanomaisin. Hän häpesi vanhempiaan tämän tästä mutta tuli toimeen heidän kanssaan normaalisti. Hänen käsialansa oli kamala ja vihot epäsiistejä. Fysiikka oli hänestä tylsin oppiaine, koska se oli niin itsestään selvää, mutta kemia oli hauskaa, koska siinä tapahtui odottamattomia asioita, kuten räjähdyksiä. Hän pärjäsi koulussa kuitenkin hyvin tekemättä juurikaan töitä sen eteen ja oli kiinnostunut etenkin maailmankaikkeudesta. Selvästi yliopistoainesta siis.  Koulutusputki oli päättymässä rentoon valmistumiseen Oxfordista ja varmistuneeseen tutkijanpaikkaan Cambridgessä, kun hänellä todettiin parantumaton, rappeuttava hermostosairaus ALS ja annettiin elinaikaa ehkä kaksi vuotta.

Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan päätti jatkaa tutkijanuraa ja perhe-elämää niin täysillä kuin olosuhteet suinkin sallivat. Helppoa se ei tietenkään ollut, vaan vaati lähes uskomattomia uhrauksia häneltä ja hänen läheisiltään. Hänen lihaksensa kuihtuivat ja pian hän oli täysin riippuvainen sähköisestä pyörätuolistaan. Sitten hän menetti myös puhekykynsä ja saattoi kommunikoida vain poskilihaksilla ohjattavan tietokoneen ja puhesyntetisaattorin välityksellä. 

Hänestä tuli 1980-luvun lopulla superjulkkis mahdollisimman laajalle yleisölle suunnatun ’Ajan lyhyt historia’ teoksen menestyksen myötä ja hänen erikoinen ulkomuotonsa jäi kaikkien mieleen. Hänestä tuli myös periksi antamattomuuden ja vammaisten oikeuksien symboli ja hän esiintyi likipitäen kaikkialla, Simpsonit-piirrossarjaa myöten. Hän on nyt ylittänyt elinajanodotteensa jo 50:llä vuodella.

Hawkingin tutkimukset ovat keskittyneet maailmakaikkeuden rakenteeseen, mustiin aukkoihin ja aikaan. Hänen monet pohdintansa ovat kiehtovia, mutta ei-fyysikon ja ei-kosmologin on vaikea arvioida, kuinka merkittäviä ja pysyviä ne lopulta ovat. Tavallisen kansalaisen luutuneita aivoja kyllä kutittaa, kun lukee, kuinka maailmakaikkeus laajenee nyt teorian mukaan kaiken aikaa, mutta entäpä jos laajeneminen loppuu ja se alkaakin kutistua. Onko universumin historia siis mallia alkuräjähdys-laajeneminen-kutistuminen-loppurysäys ? Onko jossain uusia, vielä vauva-asteella olevia toisia maailmankaikkeuksia? Jos on, voisiko niihin luikahtaa jostain ajassa olevasta ’madonreiästä’ tai voiko ajassa sittenkin liikkua taaksepäin ? Voiko tekoäly muodostua uhaksi ihmiskunnalle jossain vaiheessa? 

Hawkingin mukaan hänellä alkaa olla käsitys siitä, miten maailmankaikkeus on syntynyt, mutta miksi, sitä hän ei tiedä. Vielä.

***

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Todella ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe. Turingista kertova uutuuselokuva tuli juuri teattereihin ja muutenkin nämä neropatit näyttävät olevan kiinnostuksen kohteena. Blogin kirjoittaja on taas koonnut hienon setin hyviä laatukirjoja!

P.T.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole helppoa olla neropatti. Montakohan samanlaista tuolla on ympäri maailmaa jota muut kenties pitävät vain hulluina?

Anonyymi kirjoitti...

Kyseisistä teoksista olen lukenut ainoastaan Einsteinin elämäkerran. Siitä jäi valitettavasti sellainen olo, että kaikkia triviaaleja lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia hieman paisuteltiin ja ne nähtiin jälkikäteen kovinkin ihmeellisinä, siksi että hänestä myöhemmin kehittyi arvostettu tieteentekijä.Liiankin kanonisoidusta tieteilijästä tai muusta kuuluisuudesta taitaa olla vaikeaa kirjoittaa aikaisemmista elämäkertakirjailijoista poikkeavalla tyylillä.Vai oliko esim. tuo Turingista kertova teos tyyliltään jotenkin tuoreempi?kyseessä on kuitenkin vähemmän tunnettu tieteentekijä kuin Einstein.

Anonyymi kirjoitti...

Turing elämäkerta on ajallisesti ilmestynyt jo kymmenisen vuotta ennen Einsteinin vastaavaa ja on tyyliltään kyllä aika 'perusmallinen'. Turingin hämärä persoona ja epäselvä kuolema lisäävät siihen kyllä paljon kiintoisaa tieteenfilosofista pohdintaa.