Unkarin yhteiskunnallisesta tilanteesta ja asemasta Euroopan unionissa on viime aikoina puhuttu paljon. Kevään vaalien jälkeen isompaa muutosta viimein uskallettiin odottaa.
Kuinka suuren muutoksen nuoret äänestäjät lopulta onnistuvat toteuttamaan ja miten ’yhtenäisen unionin eurooppalaisia’ unkarilaisista taas tulee? Saa nähdä. Unkarilla on historiansa saatossa ollut kokeiltavana jo lähes kaikkea - monarkiasta diktatuuriin ja fasismista kommunismiin.
Löytyisikö unkarilaisesta todellisuudesta jotain helposti sulateltavaa luettavaa? Tutkiskelin jälleen kirjaston jännityskirjojen luetteloita. Vilmos Kondor on ainoa unkarilainen dekkaristi, johon törmäsin. Hän ei kirjoita omalla nimellään, vaan Vilmos Kondor on ’nimimerkki’, joten en tiedä onko hän yksi henkilö, vai kenties joku kustantamon perustama ’työryhmä’. Hänen ensimmäinen teoksensa ’Budapest Noir’ ilmestyi 2008 ja siitä alkanut sarja muodostui markkinointitietojen mukaan varsin suosituksi.
Valikoin luettavakseni sarjasta ensimmäisen, toisen ja viidennen, joka on kai jäämässä sarjan viimeiseksi. Historiasta kiinnostuneena minua viehätti sekin ennakkotieto, että kirjojen tapahtumat on kiinnitetty tiettyihin vuosilukuihin. Ensimmäinen tapahtuu 1936, toinen 1939 ja viides 1956.
Vilmos Kondorin kirjojen päähenkilö on toimittaja Zsigmond Gordon. Hän ei siis ole poliisi eikä edes yksityisetsiväkään, vaan rikoksista kirjoittava reportteri, jolla välillä on vakituinen kiinnitys johonkin lehteen, välillä ei. Tämä ’ammatinvalinta’ aiheuttaa Vilmos Kondorin dekkareille sen, että niissä ei keskitytä poliisin työtapoihin, ei työryhmään eikä tekniseen tutkintaan tai laboratoriotyöskentelyyn.
Joskus tietysti Gordon onnistuu puristamaan jotain tiettyjä faktoja vaikkapa patologilta, mutta enimmäkseen hän vain kyselee, kuten toimittajien tapa on. Hän etsii jatkuvasti jotakuta, jolta voisi kysyä lisää. Kaikki kirjat etenevät yhdestä haastateltavasta toiseen, tiedonmurusesta toiseen, osoitteesta toiseen. Kadunnimet, aukioiden nimet ja kapakoiden nimet ympäri Budapestia käyvät tutuiksi. Gordon on koko ajan liikkeellä.
Hänellä ei myöskään ole poliisin viran tuomaa suojaa, vaan hänen henkeään ja terveyttään uhataan tämän tästä. Nuuskiva reportteri ärsyttää monia. Hän ei vaikuta olevan mikään ylittämätön supermies; ei voimiensa eikä älynsäkään puolesta. Mutta kuitenkin hän selviytyy, ainakin läpi viiden dekkarin. Vaikka käsi on naarmuilla tai kylki vuotaa ampuhaavasta. Periksi hän ei anna.
Näistä dekkareista voi oppia Unkarista ainakin sen, että pitkäaikaiset, rauhallisen pysyvät yhteiskunnalliset rakenteet eivät ole olleet ’heidän juttunsa’. Suuntaa ja puolta on vaihdettu melkoisen tiuhaan. Tai ehkä paremminkin niin on jouduttu tekemään. Kummasta on kyse - se arviointi onkin sitten jo filosofiaa.
Juutalainen rukouskirja
Vilmos Kondor julkaisi ’Budapest Noir’-kirjansa 2008 ja Tähti Pullisen suomentamana siitä tuli ’Budapestin varjot’, joka ilmestyi meillä 2012.
On vuosi 1936. Ajat alkavat olla jo melko levottomat. Natsit ovat voimiensa tunnossa Saksassa ja unkarilaisten oma äärioikeistojoukko, ’nuoliristiläiset’, käyttävät samoja metodeja. Tulossa olevissa Budapestin kaupungin paikallisvaaleissa heidän menestystään povataan jo merkittäväksi, vaikka monien mielestä he ovat vain naurettava ’pelleporukka’. Mutta niin vain vanhan tutun Pyöreän aukion nimi on Budapestissä jo muutettu Adolf Hitlerin aukioksi.
Raha ja valta kulkevat käsikkäin, sehän tiedetään. Unkarin rahayksikkö oli vuoteen 1946 saakka hauskalta kuulostava ’pengö’ ja näitä pengöjä oli riittämiin esimerkiksi suurliikemies Szöllösyllä, joka möi ja välitti muun muassa kahvia, muun muassa Saksaan. Ja niissä piireissä ei kerta kaikkiaan olisi sopinut omata vähäisimpiäkään juutalaisia sukujuuria.
Unkarissa oli ennen holokaustia 800 000 juutalaista. Nykyään heitä on jäljellä 100 000.
Zsigmond Gordon koettaa saada tolkkua murhattuna löytyneen nuoren naisen tapauksesta. Alussa ei johtolankoja paljon ole. Tytön hallusta löytyi vanha juutalainen rukouskirja eikä hän kuulemma mistään hinnasta suostunut juomaan tietyn merkkistä kahvia. Mitä se mahtaa merkitä?
Kenen puolella oikein ollaan?
Vilmos Kondorin toinen jännäri ’Bünös Budapest’ ilmestyi 2009. Tähti Pullisen suomentamana siitä tuli meillä ’Budapestin synnit’ (2013).
Nyt ollaan syksyssä 1939. Levottomat vuodet ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtuneen Unkarin itsenäistymisen jälkeen ovat lyhytaikaisen kommunistivallan luhistuttua päätyneet taas monarkiaan, mutta ilman monarkkia. Unkaria johtaa valtionhoitaja Miklos Horthy.
Horthy oli avoimen antisemitistinen ja erittäin antikommunistinen, joten hänen kallistumisensa Hitlerin puoleen ei yllätä. Unkarilaisilla oli myös omat ’lebensraum’ toiveensa: kun itsenäistä Unkaria perustettiin Itävalta-Unkarin keisarikunnan hajottua, jäi unkarilaisia uusien rajojen ulkopuolelle vähän joka suuntaan. Heitä oli muun muassa Jugoslavialle jääneessä Kroatiassa, Romanialle menneessä Transsilvaniassa ja Tsekkoslovakiaan liitetyssä Slovakiassa. Heidät kaikki Horthy olisi mieluusti kerännyt ’Suur-Unkarin’ helmoihin jälleen, ja Hitler lupailikin suosiotaan alueliitoksille.
Kun sitten Saksa hyökkää Puolaan syksyllä 1939, ilmoittautuu Unkari kuitenkin alkuun virallisesti puolueettomaksi. Tapahtuu jopa sellainen poikkeustapaus, että Unkari antaa puolalaisten paeta lyhyen avoinna pidettävän rajanpätkän kautta. Asiasta ei pukahdetakaan julkisesti, mutta yön pimeyden suojissa kymmenet tuhannet puolalaiset vyöryvät Unkariin. Naiset, lapset, vanhukset ja myös natsien ja Puna-armeijan väliin kuristuksiin jääneet univormupukuiset Puolan armeijan sotilaat. Heitä autetaan eteenpäin ja heidän hyväkseen järjestetään keräyksiä. Rahaa, sairaalatarvikkeita, anestesialääkkeitä ja kipulääkkeiksi morfiinia ja heroiinia.
Tilanteen näkee kuitenkin raja-asemalla paikalla ollut reportteri Zsigmond Gordon. Ja mikä oudointa, ne Punaisen Ristin ambulanssein kuskatut rahat, lääkkeet ja huumeet eivät koskaan päätyneet puolalaisten lähellekään. Ne katosivat. Kuka tässä kuviossa nyt huijaa ketä?
Kuinka unkarilaisten käy?
Vilmos Kondorin Budapest-sarjan viides kirja ’Budapest novenberben’ ilmestyi 2012. Tähti Schmidt suomensi sen nimellä ’Budapestin marraskuu’ ja se tuli meillä saataville 2019.
Koska Zsigmond Gordon on tässä välissä kokenut jo parin kirjan verran seikkailuja, hän on tässä viidennessä teoksessa vanhempi ja ehkä kyynisempi kuin aiemmin. Hän on joutunut itse asiassa pakenemaan kokonaan pois rakkaasta Budapestistään. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Itävallassa, jossa Gordon muiden asukkaiden kanssa huokaisee helpotuksesta, kun toisen maailmansodan voittajavaltiot viimein poistuvat Wienistä. Ei enää syvästi inhottua venäläisten sektoria, kuten ei ranskalaisten, brittien tai amerikkalaistenkaan.
Sitten tapahtuu jotain, minkä vuoksi Gordonin on sittenkin lähdettävä takaisin Budapestiin. Mukaan lähtee myös pitkäaikainen partneri, aina lojaali Kristzina. Jotta he ylipäätänsä uskaltavat mennä Unkariin, on heidän hankittava väärennetyt henkilöpaperit.
Marraskuussa 1956 Budapestissä kuohuu. Neuvostoliiton vallan alle jäänyt kommunistisen puolueen hallitsema Unkari ei ole oloonsa tyytyväinen. Kansa vaatii pakko-kollektivisoinnin lopettamista maatiloilla. Kansa vaatii kansalaisvapauksia. Kansa vaatii Imre Nagya valtaan ja muiden kommunistijohtajien heittämistä Tonavaan. Etenkin nuoret opiskelijat ovat riemuissaan, kun he onnistuvat valtaamaan Radiotalon ja alkaa näyttää siltä, että puna-armeija todellakin vedetään pois. Näinkö helppoa se vallankumous oli?
Zsigmond Gordon tapaa vanhoja tuttuja. Toimittaja-kollegoja, muiden maiden kirjeenvaihtajia, jotka ovat tulleet innoissaan seuraamaan kansannousun edistymistä. Mutta valitettavasti myös niitä vanhoja tuttuja, joista ei niin väliksi olisi ollut. Niitä, jotka ovat onnistuneet pysyttelemään hengissä kaikkien toisen maailmansodan myllerrysten läpi: he olivat fasisteja, kunnes heistä tulikin innokkaita kommunisteja ja nyt heistä näyttää tulevan kansallismielisiä unkarilaisia.
Gordon ei jaksa uskoa, että puna-armeija todella vetäytyisi pois, vaikka siltä näyttääkin. Kaikki ne, jotka nyt ryntäävät kaduille riemuitsemaan, tulevat samalla tunnustautuneiksi järjestelmän pettureiksi, hän pelkää.
Niinpä! Dekkari päättyy synkkiin aavistuksiin. Kuten jälkimaailma tietää, puna-armeijan panssarivaunut tekivät yön pimeydessä u-käännöksen ja Unkarin kansannousu murskattiin julmasti. Itäblokista ei päästy eroon vielä pitkään aikaan.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti