Lähi-idässä on sodittu lähes taukoamatta niin kauan kuin voin muistaa. Omat ensimmäiset muistikuvani ovat vuoden 1967 kuuden päivän sodasta ja sen jälkeen taistelut ovat roihahtaneet aina uudelleen ja uudelleen.
Monenlaisia neuvotteluja on käyty, sopimuksia ja ’ratkaisuja’ alueen rauhoittamiseksi on saatu aikaan ja niiden osallisia palkittu ja juhlittu. Mikään niistä ei kuitenkaan ole pysynyt, ja niinpä nytkin käydään taas sotaa; verisimmin Gazassa ja Libanonissa, mutta muuallakin räjähtelee.
Sain vinkin kirjailijasta nimeltä Susan Abulhawa. Hän kirjoittaa romaaneja, joissa alueen tapahtumia katsotaan palestiinalaisesta näkökulmasta. Markkinointiteksteissä väitetään jopa, että hänen kirjansa on ollut ’ensimmäinen palestiinalaisten tragedian syvyyden paljastava englanninkielinen romaani’. En pysty arvioimaan, millaista tarjontaa palestiinalaiskirjoista ylipäänsä on, mutta minulle Abulhawa oli ensimmäinen tämän lajin kokemus, ja jo sellaisenaan kiinnostava.
Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa asuvan Abulhawan vanhemmat ovat aikoinaan paenneet Palestiinasta kuuden päivän sodan jälkeen. Abulhawa on asunut myös Itä-Jerusalemissa ja Kuwaitissa.
Kirjoissaan Abulhawa kuvaa henkilöidensä elämää eri puolilla Palestiinaa. Välillä leirikurjuutta paetaan Kuwaitiin tai Jordaniaan ja joka kirjassa myös joku Yhdysvaltoihin päätynyt nuori nainen palaa takaisin sukulaistensa luo.
Perheet, hyvinkin laajasti käsitettynä, ovat keskeisiä tarinoiden toimijoita. Tätejä, isoäitejä, anoppeja, serkkuja ja runsain määrin sisaruksia vilisee kaikkialla. Yhteisöt ovat huolehtivia, värikkäitä ja lämpimiä, mutta myös ärsyttäviä, tunkeilevia, määräileviä ja ahdistavia. Tekstin joukkoon ripotellut arabiankieliset sanat, sanonnat ja muut viittaukset ovat kiinnostavia. Hellittelysanat ja kohteliaisuudet ovat pohjoisen protestantin mielestä aivan ylitsevuotavia, mutta niin ovat kirouksetkin.
Israelin valtio sotilaineen esiintyy kirjoissa tuhon tuojana. Sitä ei pyritä ymmärtämään tai analysoimaan. ’Älä selitä, että sinunkin esivanhempasi selviytyivät holokaustista’ sähähtää palestiinalainen juutalaiselle. ’Holokaustia emme aiheuttaneet me, vaan saksalaiset kätyreineen. Mene valittamaan heille, jätä meidät rauhaan ja häivy meidän viljelysmailtamme’.
Koston kierre on alkanut joskus kauan, kauan sitten. Pitääkö alkua etsiessä mennä Vanhan testamentin aikoihin, kun Abrahamin heimo valloitti Kaanaan maan? Vai ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin tupla-lupauksiin, kun länsimaat ’antoivat’ Palestiinan molemmille, sekä juutalaisille että palestiinalaisille? Vai vuoteen 1947, josta Abulhawan sukutarinat alkavat?
Luin kirjakolmikkoani varten Abulhawalta suomennetut kirjat; Jeninin aamut, Sininen välissä taivaan ja veden sekä Rakkaudetonta maailmaa vastaan.
Rikkirevityt veljet
Ensimmäinen Abulhawan julkaistuksi tullut kirja oli alun perin nimeltään ’The Scar of David’ (2002), josta minulle heti tulee mieleen ’the star of David’ -juutalaisten tunnus -, mutta se viittaa myös suoraan kirjassa olevaan David-nimisen miehen arpeen. Arpi on sekä fysikaalinen että vertauskuvallinen.
Kirja pääsi myöhemmin isomman kustantamon valikoimaan ja sen nimeksi muuttui ’Mornings in Jenin’ (2010), Pauliina Klemolan suomentamana ’Jeninin aamut’ (2010). Jenin on yksi palestiinalaisten monista pakolaisleireistä. Siellä tapahtui verilöyly 2002.
Alussa oli idyllinen kylä Haifan lähellä. Palestiinalaiset viljelivät reheviä oliivitarhojaan ja noudattivat vanhoja perinnäistapojaan. He tunsivat myös muutamia juutalaisia, joita oli heidän joukossaan asunut alueella iät ajat.
Sitten kaikki muuttuu. Juutalaisia aletaan laivata alueelle sadoin tuhansin, aseellisia ryhmiä syntyy ja kohta juutalaiset sotilaat jyristelevät kylään. Tämä alue on tästä lähtien meidän, häipykää te tiehenne.
Palestiinalaiset ovat täysin alakynnessä tilanteessa, jota he eivät voineet uskoa todeksi. Muutamia kiväärejä on joillakin piilotettuna keittiön alla olevassa kuopassa, mutta niillä ei paljon tehdä automaattiaseiden ja tankkien vyöryä vastaan. Aseiden löytyminen antaa toki hyvän syyn teloittaa saman tien kylän miehiä – ja naiset ja lapset saavat oman osansa.
Niin alkaa palestiinalaisten pitkä kurjuus, ensin YK:n hatarissa telttakylissä ja sitten vähitellen vankemmissa, surkeissa asumuksissa. Hökkelien rakenteiden vahvistaminen vie yhä kauemmaksi sen toivon, että jonain päivänä paluu omiin oliivitarhoihin olisi mahdollista.
Abulhawa kuljettaa tarinansa perheitä sukupolvien ajan, kurjuudesta toiseen, toivosta toiseen, kostosta toiseen. Toki hän päätyy kauniiseen toteamukseen, että rakkaus on kaikkein suurinta, mutta se vallitsee aina vain pienen hetkisen.
Kenen ääntä kuulen?
Susan Abulhawan kirja ’The Blue Between Sky and Water’ on julkaistu 2015 ja samana vuonna se tuli meillä saataville Terhi Kuusiston suomentamana nimellä ’Sininen välissä taivaan ja veden’.
Tällä kertaa Abulhawan tarinan perheet päätyvät kotikylänsä maan tasalle jyräämisen jälkeen pakolaisleirille Gazaan. Meri ja rantahietikot antavat uutta näkökulmaa yleensä niin kiviseen ja kuivaan pakolaisleirien näkymään. Perheen miehet voivat elättää perheitään kalastamalla, kunnes sekin kielletään. Muurit ja aidat eristävät pakolaiset Gazan ’avovankilaan’ eikä merellekään enää ole pääsyä.
Kirjan nimen ’sininen’ viittaa mielentilaan, johonkin autereiseen, omaan maailmaan, jonne muutamat Abulhawan tarinoiden henkilöt ’pääsevät’ tai ’joutuvat’. Onko kyse sitten epileptisestä kohtauksesta tai ’yhteydestä henkimaailmaan’ tai jostakin muusta erityiskyvystä, sen saa lukija itse tulkita.
Yhden tarinan miehen tie vie lopulta Yhdysvaltoihin ja siellä hänen perheensä hajoaa. Pieni tytär joudutaan sijoittamaan kasvatusperheeseen, eikä hänen sopeutumisensa aina suju. Lopulta hän palaa Gazaan, koulutettuna avustustyöntekijänä, ja löytää sukulaisensa. Sattumaa? Ihme? Kuolleen henkiolentojen kanssa puhuneen esi-äidin kutsu haudan takaa?
Kirjassa gazalaisten elämä raaistuu ja pahenee, kun päästään vuoteen 2014.
Ja nyt ollaan tässä, vuoden 2024 entistäkin karmeammassa tilanteessa.
Tuhat ja yksi eristyssellin yötä
Abulhawan ’Against the Loveless World’ ilmestyi 2020 ja Anna-Mari Raaskan suomentama ’Rakkaudetonta maailmaa vastaan’ 2022.
Abulhawan palestiinalaisten sukujen tarinat muuttuvat kirja kirjalta rajummiksi. Tässä ollaan jo kidutettuna vankilassa ja viimeisillä hengenrippeillä muistoissa kiinni.
Nuori nainen, Nahr, elää alussa perheineen pakolaisena Kuwaitissa. Sielläkään ei ole hyvä olla, sillä kuwaitilaiset pitävät palestiinalaisia ’toisen luokan’ väkenä. ’Mitäs annoitte israelilaisten ottaa teidän maanne, te nössöt, ja tulitte sitten tänne meidän vaivoiksemme’.
Nahrilla on jo aivan riittävästi vaikeuksia yrittäessään löytää Kuwaitista työtä, jolla avustaa ja osin elättääkin veljeään ja isoäitiään, kun hän lipsahtaa tekemään muutaman prostituutio-keikan. Rahaa tulee, mutta väärien ihmisten tapaaminen saattaa hänet hengenvaaraan.
Elämään pitää tietenkin sisällyttää mies. Naimakauppaa suorastaan tyrkytetään hänelle – koko suku on työntämässä ja Nahr yrittää olla mieliksi. Naisen täytyy aina olla suvulle mieliksi.
Siitä tapahtumat lähtevät vyörymään yhä hurjemmin. Vuosikymmeniä jatkunut alistettu asema on saanut yhä useammat palestiinalaiset ryhtymään aseelliseen vastarintaan ja monenlaisiin sabotaaseihin. Kun niistä jäädään kiinni, ei kohtelu israelilaisessa vankilassa ole humaanimmasta päästä.
Jotain mystistä toivoa silti aina on.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti