Kurkistetaanpas vaihteeksi aivan maapallon toiselle puolelle!
Eurooppalaiseen laajempaan tietoisuuteen se, että valtava Australian manner ylipäänsä on olemassa, tuli yllättävän myöhään, vasta rapiat 250 vuotta sitten. Kuten tunnettua, britit eivät ensi alkuun keksineet, mitä tehdä tällä jättiläismäisellä uudella valloituksellaan ja niinpä he alkoivat laivata sinne rangaistusvankejaan. Olivatpa poissa silmistä ja ehkä työnteolla voisivat jotenkin jopa hyödyttää valtakuntaa.
Myöhemmin Australia on alkanut vetää puoleensa maahanmuuttajia monelta suunnalta ja heidän jälkeläisensä mieluusti korostavat esivanhempiensa kuuluneen ’vapaaehtoisiin tulijoihin’. Nykyisin australialaisia on suunnilleen 25 miljoonaa. Mantereen alkuperäisväestön osuus kansasta on enää kolmisen prosenttia.
Saadakseni taas hiukan uutta näkökulmaa maailmaan, päätin tutkiskella millainen olisi australialainen dekkari. Ensimmäisenä tietokannoista nousi esiin Jane Harper.
Toimittaja, kirjailija Jane Harper on syntyjään britti, joka on viettänyt osan lapsuudestaan Australiassa. Aikuisena hän on asettunut pysyvästi Australiaan ja vuonna 2016 hän julkaisi esikoiskirjansa. Tämä vuosisadan pahimmasta kuivuudesta kärsivään australialaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva jännitysromaani ’The Dry’ oli valtaisa menestys. Kuten mainostekstit kuvaavat ’paikan tuntu on niin voimakas, että polttavan kuumuuden tuntee’.
Australian luonto määrittää vahvasti tapahtumia ja ihmisten toimintaa kaikissa niissä kolmessa Harperin dekkarissa, jotka tämänkertaiseen kirjakolmikkooni keräsin. Se antaa paikallisväriä ja erityistä näkökulmaa rikoksiin, jotka sinänsä ovat melko samanlaisia kaikkialla. Tai ehkä ne täällä ovat lähes vahinkoja – kovien olosuhteiden puristuksessa ihminen ei kestä, vaan lipsahtaa tekemään jotain peruuttamatonta.
Harperin dekkarien päähenkilö on vielä nuorehko poliisi, Aaron Falk. Hän ei ole rikospoliisi, mutta jotenkin hän aina, lähes vastentahtoisesti, sotkeentuu henkirikosten selvittelyyn. Hänen pitäisi tutkia vain veropetoksia, rahanpesua ja muita talousrikoksia, mutta murhatutkimusten aineistoja vähän kuin sivusta silmäillessä hän aina huomaa, että ’jokin tässä ei täsmää’.
Liian tiukalle vedetty
Jane Harper’in ’The Dry’ (2016) ilmestyi suomeksi 2019 Mari Hallivuoren suomentamana nimellä ’Kuiva kausi’.
Kun paikkakunnalla ei todellakaan ole satanut veden tippaa kahteen vuoteen, alkavat seuraukset näkyä kaikessa. Pellot ovat kuivuneita, pihojen kasvit ovat kuivuneita, joen uoma on vain pölyinen, likainen syvänne kuumassa maisemassa.
Maanviljelijät ovat menettäneet satonsa, karjankasvattajat ovat menettäneet rehunsa ja karja on menettänyt ruokansa. Kuolleita eläimiä löytyy laitumien reunoilta ja vielä jäljellä olleita eläimiä on pakko teurastaa liian aikaisin. Kaikilla on raha tiukalla ja hermot tiukalla. Tulevaisuuden suunnitelmia ei voi tehdä.
Tässä tilanteessa on tavallaan ymmärrettävää, että eräs viljelijä päätyy täysin epätoivoiseen tekoon. Perhesurma, pahinta lajia. Karmea näky, jota kaikenlaista nähneet poliisitkaan eivät pysty saamaan pois mielestään. Aaron Falk tulee perheen hautajaisiin, sillä kuollut viljelijä oli hänen lapsuudenystävänsä. Oliko hän myös murhaaja, niin kuin kaikki tuntuvat olettavan.
Falk tunsi nuoruudessaan hyvin myös kuolleen viljelijän vanhemmat, jotka hän nyt tapaa uudestaan. Vanhempien suru kaiken tapahtuneen keskellä on moninkertainen.
Harper kuljettaa tarinaa taitavasti, pienin viittauksin ja huomioin. Lukijan mieltä alkaa Falkin tavoin heti vaivata monikin pikkuseikka. Voi hyvin ymmärtää, miksi kirjasta on tullut niin suosittu.
Tunnelma pienellä paikkakunnalla kiristyy entisestään eikä Aaron Falkia suinkaan katsota hyvällä. Hänellähän oli menneisyys tässä pienessä kaupungissa – ja menneisyydessä on yhä selvittämättömiä asioita. Oikeastaan Falk ratkoo koko ajan kahta arvoitusta: mitä tapahtui silloin kauan sitten hänen teinivuosinaan ja mitä tapahtui nyt hänen entisen ystävänsä talossa.
Se viimeinen pisara
Jane Harperin toinen dekkari ’Force of Nature’ ilmestyi 2017 ja meillä se tuli markkinoille Tuulia Tipan suomentamana 2020 nimellä ’Luonnonvoimat’.
Tällä kertaa Australian luonto pääsee näyttämään kesyttämättömän puolensa, sillä Giralangin ylängöllä ei edes yritetä viljellä mitään. Siellä on iso luonnonpuisto, jonne on koetettu raivata jonkinlaisia reittejä vaeltajien kulkea ja kiipeillä, mutta enimmäkseen luonnonvoimat saavat myllertää siellä vapaina.
Aaron Falk on työtovereineen ollut jo pitemmän aikaa penkomassa erään tietyn ’vanhan ja arvostetun’ kirjanpitoyrityksen toimintaa. Itseasiassa todisteita mittavasta, vuosia kestäneestä rahanpesusta alkaa olla jo lähes tarpeeksi, kun tilanne äkkiä muuttuu talousrikosepäilystä henkirikosepäilyyn.
Juuri tämän kirjanpitoyrityksen henkilökunnalle on järjestetty viikonlopun kestävä ’henkiinjäämis – ja ryhmäytymisretki’ luonnonpuistoon. Toiseen ryhmään miehet, toiseen naiset. Pitää osata löytää reitti, poimia tietyt rastit ja vielä selviytyä yöpymisestä metsässä. Sehän se kivasti yhteishenkeä nostattaa!
Jännitys alkaa tihentyä heti, kun naisten riitainen ryhmä vasta tekee lähtöä. Yksi haluaisi perua koko osallistumisensa, mutta hänen ei anneta lähteä kotiin. Kännyköitä ei saa olla mukana, mutta tietenkin niitä on kätkettynä varusteisiin.
Tämä henkilöstön ryhmäytyminen ei todellakaan onnistu, vaan nostaa pintaan vain entiset kaunat, sisaruskateudet, kouluaikaiset kiusaamiset ja luonnonpuistossa vuosia aiemmin tapahtuneet veriteot. Tietenkin nousee vielä oikea ukkosmyrskykin.
Lopulta viiden hengen ryhmästä selviytyy luonnonpuistosta ulos vain neljä. Se kaikkein häijyin, ylimielisin ja toisten tunteista piittaamattomin on kadonnut. Neljältä kolhiintuneelta naiselta kuullaan neljä täysin erilaista kertomusta siitä, mitä metsässä tapahtui.
Viini saa näkemään näkyjä
Jane Harperin ’Exiles’ -kirja ilmestyi 2022 ja Maija Lehmuksenoksan suomentamana ’Ulkopuoliset’ tuli meillä saataville 2024.
Tällä kertaa Aaron Falk vierailee ystäviensä luona, ristiäisissä, ja tulee samalla tutustuneeksi australialaisten viininviljelijöiden elämään. Jos hän on kyllästynyt poliisitöihinsä, olisi hänellä aina paikka täällä, hänelle vakuutetaan. Viinitilalla olisi todellakin käyttöä miehelle, joka osaa tietokoneet ja laskentaohjelmat. Falk tuntee selvästikin kiusausta tarttua tarjoukseen; leuto ilmasto, iltaisin terassilla viiniä ja grillailua miellyttävässä seurassa. Eräs nainenkin saattaa vaikuttaa päätökseen.
Mutta ennen suurta elämänmuutosta Falkin täytyy kuitenkin jälleen ratkoa yksi uusi rikos ja yksi vanha. Menneisyyden aaveet ovat näköjään mukana jokaisessa Harperin rikostarinassa.
Paikkakunnan jokavuotiset viini- ja ruokafestivaalit päättyvät traagiseen katoamiseen ja pienen yhteisön idylli särkyy. Miten voi olla mahdollista, että pienen vauvansa kanssa festivaaleille tullut nainen katoaa, eikä kukaan huomaa? Aviomies hälytetään illan päätteeksi noutamaan kuusiviikkoista vauvaa, joka kellii onneksi rauhassa vaunuparkissa, mutta missä on äiti?
Festivaaleilla oli paikalla miltei koko lähiseutu ja varsin moni ilmoittautuu poliisille kertomaan havaintojaan. Joku näki äidin ja lapsen tulevan portista, joku näki heidät maailmanpyörän lähellä ja joku aivan varmasti vessajonossa. Miltään ulosmenoportilta ei kuitenkaan saada havaintoa siitä, että nainen olisi lähtenyt alueelta. Ei mitään havaintoa riitelystä tai mistään häslingistä kenenkään kanssa, ei siitä, että joku veisi naista väkisin pois. Mikä äiti jättäisi vapaaehtoisesti vauvansa?
Harper laittaa Falkin jälleen pohtimaan, mikä jutussa ei täsmää. Ihmiset kuvittelevat nähneensä, mitä heidän oletetaan näkevän. Kuinka helppoa on kätkeä jotain satojen ihmisten silmien edessä? Vai oliko tarpeen kätkeä mitään, jos mitään ei alun perinkään ollut?
***
