Moitteeton pinta säröilee

Mitä nousee mieleen sveitsiläisyydestä? Ehkä jotain sellaista kuin: hiljainen ja hyvin ’kunnollinen’ maa sulkeutuneena vuoristojensa turviin.

Hiihtokeskukset. Siisteys ja pikkutarkkuus. Kellot ja muut pienet elektroniikkalaitteet. Tasokkaat hotellit ja pankit, joissa ’diskreetisti’ palvellaan kaikkia niitä, joilla on varaa maksaa. Konservatiivinen maa, jossa naiset alkoivat saada äänioikeuden alue kerrallaan vasta 1970-luvulla – ja vihoviimeisessäkin maankolkassa lopulta 1990.

Sveitsiläisestä kirjallisuudesta en tiedä juuri mitään. Ainoana tuttavuutena viime vuosilta muistuu mieleen Joel Dicker – hän kirjoittaa ranskaksi ja tupsahtaa esiin laajemman ’ranskankielinen kirjallisuus’ otsikon alta. Koko sveitsiläinen kulttuurikenttä on ilmeisesti jakautunut pitkälti kielialueiden mukaan – on ranskankielinen, on saksankielinen ja on italiankielinen, jotka liittyvät laajempiin kokonaisuuksiin naapurimaidensa kulttuurien kanssa. Muutamassa vuoristolaaksossa on vielä elossa myös pikkuruinen retoromaanin kieli ja sen ympärille muodostunut kulttuurialue.

Niinpä oli kiinnostavaa tutustua sveitsiläiseen kirjailijaan nimeltä Alain Claude Sulzer. Etunimestä voisi päätellä toisin, mutta tämä herra Sulzer kirjoittaa saksaksi. Hän on kotoisin Baselista, joka on todellakin kolmen maan ja niiden kulttuurien solmukohta. Kotimaansa Sveitsin lisäksi Sulzer vaikuttaa myös Berliinissä.

Tämän kertainen kirjakolmikkoni koostuu Sulzerin teoksista, jotka hän on julkaissut vuosien 2004 ja 2019 välisenä aikana. Kaikissa niissä tapahtuu jotakin, joka rikkoo ihmisen ’pintarakenteen’, sen ulkokuoren, jonka varassa normaali arkipäivä eletään.

Joillakin kirjojen hahmoilla ulkokuori oli koko ajan ollutkin kulissi, jonka turvissa piiloteltiin jotakin, jota ’ei sovi’ näyttää. Toisilla oma elämä vain suistuu raiteiltaan, kun he joutuvat johonkin psykologisesti sietämättömään tilanteeseen.

Sulzerilla tämä ’suistuja’ näyttää olevan mies. Perheetön mies. Pikkutarkkaa, yksityiskohtien hallintaa ja erityislahjakkuutta vaativalle työlleen täysin omistautunut mies, jonka vieterin joku asia yllättäen katkaisee.

 

Aina paikalla eikä koskaan näkyvissä

Alain Claude Sulzerin tunnetuin kirja on ’Ein perfekter Kellner’ vuodelta 2004. Se sai Prix Medicis etranger -palkinnon Ranskassa 2008 ja Hermann Hesse -palkinnon Saksassa 2009. Suomeksi kirja saatiin 2016 Olli Sarrivaaran kääntämänä nimellä ’Täydellinen tarjoilija’.

Jotain vanhaa ’Hermann Hesseä’ tai ’Thomas Mannia’ kirjan tunnelmassa onkin. Menneen maailman tuntua ja vähän lumoakin. Nuoren miehen – tai nuorten miesten - tarina on etäännytetty aika kauas, vuoteen 1936. Eletään aikaa ’ennen sotaa’, mutta kuitenkin kaikki aistivat sen jo olevan tulossa. Hienostohotelli Sveitsissä palvelee hyvin toimeentulevia asiakkaitaan niin täydellisesti, kuin suinkin. Kun vielä on mahdollista lomailla ja matkustaa.

Erneste on täydellinen tarjoilija. Hän osaa toimia joka tilanteessa juuri oikein. On läsnä heti kun häntä tarvitaan, jo ennen kuin asiakas itse edes huomaa tarvetta. Toisaalta hän liukenee taustalle tai muuttuu näkymättömäksi heti, kun hän olisi vain häiriöksi asiakkaan ’täydelliselle lomakokemukselle’.

Erneste toi mieleeni myös tässä blogissa aiemmin (maaliskuu 2021) käsittelemäni itävaltalaisen Robert Seethalerin yksinäiset mieshahmot. Erneste on lähtenyt jo 16-vuotiaana kotoaan eikä halua sen jälkeen mitään yhteyttä laajaan sisarusparveensa sen paremmin kuin vanhempiinsakaan. Hän ei edes mene kummankaan vanhempansa hautajaisiin. Hänen työnsä on koko hänen elämänsä.

Kuvion sotkee nuori harjoittelija, jumalaisen kaunis saksalainen Jakob, jolle Erneste alkaa opettaa kaikkea, mitä täydellisen tarjoilija tulee osata. Jakob puolestaan opettaa Ernestelle salassa kaikkea sellaista, mistä hän ei yksinäisyydessään osannut edes uneksia.

Jakob osoittautuu kuitenkin – kuten nykyään sanottaisiin – toksiseksi rakastajaksi. Ernesten onnen kuvio rikkoutuu pian. Tulee muita hotellivieraita, tulee kilpailevia rakastajia, tulee skandaalimaisia tilanteita ja Jakob katoaa Ernesten elämästä totaalisesti kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Kirjan loppuosa on lähes jännityskertomus.

 

Missä olit silloin kun…

Alain Claude Sulzerin ’Aus den Fugen’ vuodelta 2012, Helen Mosterin suomentamana ’Irti liitoksistaan’ (2014) kirjassa ’radaltaan suistuva mies’ on maailmankuulu pianisti Marek Olsberg.

Tarina on sijoitettu varsin lähelle ’nykyaikaa’ ja Berliiniin. Jälleen päähenkilö on perheetön mies, jokaiseen nuottiin ja vivahteeseen pikkutarkasti tarraava erityislahjakkuus. Pianisti Olsberg on niin ikään homoseksuaali, mutta se ei ole tässä tarinassa eikä maailmanajassa mitenkään keskeisen tärkeä asia. Toki henkilögalleriassa vilahtaa muutama entinen rakastaja, mutta he eivät vaikuta Olsbergin tekemisiin juurikaan. Heille kyllä tapahtuu asioita.

Olsberg jättää konsertissaan yhtäkkiä soittamisen kesken. Käsi vain jää ylös, ei koske enää koskettimia. Pian ylös nousee myös Olsberg itse ja mumisee: Se oli siinä. Sitten hän kävelee ripeästi pois salista ja ehtii hakea pukuhuoneesta takkinsakin, ennen kuin kukaan älyää rynnätä perään. Hän pääsee livahtamaan huomaamatta kaupungille ja suuri konserttisalillinen ihmisiä jää ällistelemään, mitä tapahtui. Blackout? Sairaskohtaus? Tuleeko hän takaisin? Korvataanko lippujen hinnasta jotain?

Tästä tarina vasta alkaa. Olsberg tuntee vihdoin olevansa vapaa. Mutta yllättävän moni muu kokee ’jääneensä kiinni’ eikä suinkaan vapautuneensa.

Sulzer vyöryttää tusinan verran henkilöitä, joiden pasmat menevät aivan sekaisin, kun Olsbergin konsertti loppuukin kesken, liian aikaisin. Kun yhden vaimo tuleekin kotiin keskeytyneestä konsertista liian varhain. Kun toisen mies ei ollut lainkaan siellä konsertissa, jossa sanoi olleensa. Kun kolmannen täti ratkeaa ryyppäämään konserttitalon vessassa ja avaa sanaisen arkkunsa. Kun konsertin jälkeistä suurta bankettia ei pidetäkään ja sitä varten palkattu keikkatarjoilija jää vaille tuloja. Hyvin monelle tapahtuu merkillisiä ja koko elämää ravistelevia asioita vain siksi, ettei Olsberg enää halunnut soittaa.

Ja mitä Olsbergille itselleen tapahtui?

 

Somistaja sekoaa

’Unhaltbare Zustände’ -kirjassa vuodelta 2019 Sulzer kertoo suuren tavaratalon näyteikkunoiden somistamiseen intohimoisesti paneutuneen herra Stettlerin romahduksesta. Olli Sarrivaaran suomennoksena ’Sietämättömiä tilanteita’ ilmestyi meillä 2020.

Taas päähenkilö on yksinäinen, perheetön mies. Ilmeisesti ei kuitenkaan homoseksuaali, vaikka hänen suhteensa naisiin on jotakuinkin kompleksinen. Tarinan toinen, sietämättömiin tilanteisiin joutuva yksinäinen henkilö on pianisti Lotte Zerbst. Hänen ja herra Stettlerin elämät risteävät, kun Stettler alkaa lähetellä Zerbstille ihailijakirjeitä.

Varsinainen maanjäristys herra Stettlerin elämässä tapahtuu, kun tavaratalon johto palkkaa taloon uuden nuoren somistajan. Halutaan ’uusia tuulia’ ja modernia otetta. Herra Stettler saa toki jatkaa työssään, mutta hän ei enää tee suurimpia, merkittävimpiä somistuksia. Hänet on sysätty syrjään, eikä hänen psyykensä kestä sitä. Hänen on lähdettävä ’kostoretkelle’.

Tarina on etäännytetty vuoteen 1968. Silloin Euroopassa oli monissa maissa levotonta poliittisesti ja yhteiskunnallisesti. Sveitsiläisen tavaratalon näyteikkunoiden somistuksen modernisointi ei tunnu näin kauempaa katsoen kovin ’järisyttävältä asialta’ eikä herra Stettlerin lopulta toteuttama tempaus ainakaan nyky-Suomessa yltäisi pääuutisiin, mutta tuona aikana ja tuossa ympäristössä se merkitsi hänelle jotain lopullista.

 

***