Jättiläisvaltio Kiina kiinnostaa jatkuvasti. Olen kirjoittanut siitä ennenkin, näemmä viimeksi kaksi vuotta sitten, heinäkuussa 2023, ja silti tuntuu, että moni asia on taas jo aivan eri tavalla.
Kestääkö Kiinan talouden ennennäkemätön vauhti? Kuinka paljon uusia moottoriteitä, siltoja, pilvenpiirtäjiä, miljoonakaupunkeja, ostoskeskuksia ja tehtaita sinne oikein mahtuu? Vai onko se kupla, joka itseasiassa on jo puhjennut? Kaupunkeja on jäänyt myös tyhjiksi, pilvenpiirtäjissä vain tuuli ulvoo ja hissikuiluissa asuvat lepakot – eikä niitä kaikkia täytettykään suomalaisilla hisseillä. Monet suomalaisyritykset ovat heränneet kiinalaisista unelmistaan ja vetäytyneet takaisin kotimarkkinoille, saamiaan kolhuja parantelemaan. Pandatkin lennätettiin meiltä jo pois – ei riittänyt raha noiden jättisyöppöjen bambuun.
Kiina on levittäytynyt likimain kaikkialle maailmaan myös rahoittajana. Moni valtio, maakunta ja kaupunki on asetellut punaiset matot kiinalaisten sijoittajien tulla. Odotetaan lentokenttiä, tunneleita, bioenergialaitoksia, kaivoksia ja datakeskuksia. Monet niistä jäävät näköjään lopulta toteutumatta – ja ne, jotka on saatu, tekevät kohteestaan nöyrän velallisen Kiinan ohjailtavaksi.
Ei kai tässä lopultakaan mitään kovin ihmeellistä ole. Maailman sivu on paljon lupailtu ja suunniteltu, mutta konkretiaa on syntynyt vähemmän – ja se on kovin usein ollut erilaista kuin piti.
Kiinan sanotaan nyt ’pelaavan pitkää peliä’ – sillä on kärsivällisyyttä edetä hitaasti ja kuitenkin olla koko ajan valmiina iskemään, kun sopiva hetki koittaa. Puhutaan taustana olevasta tuhansien vuosien kulttuurista ja konfutselaisista ajatuksista ja ties mistä. Voi olla.
Tai sitten on vain opittu ihan lähihistoriasta, kuten siitä, miten Puhemies Mao ajoi kommunistista utopiaansa näännyttämällä kansaansa järjettömissä teräksentekotalkoissa tai patotyömailla, joissa edistystä ajateltiin saatavan lihasvoimalla ja väkivallalla, kun teknologiaa ja osaamista ei ollut. Hänen ’pitkä pelinsä’ oli lopultakin varsin tempoilevaa.
Jos Kiinan ’todella pitkän pelin’ tavoitteena on nousta maailman johtavaksi valtioksi, millainen maailma siitä tulisi? Kaksinapainen USA - Neuvostoliitto -kuvio on jo nähty. USA:n ylivaltakin on nähty. Venäjän ylivallan tyyli osataan kyllä - Suomessa hyvinkin – kuvitella. Mutta millaista olisi sellaisessa maailmanjärjestyksessä, jossa Kiina olisi johtava valtio? Se on vielä ainakin minulle tuntematonta. Siksi luen suurella mielenkiinnolla kaikkea, mitä Kiinasta on tarjolla.
Tämänkertainen kirjakolmikkoni on kotimaisten kirjoittajien tuottamaa. Toimittaja Eeva Erosen ’Jättiläisen askeleet – matka Kiinan talouteen’ taustoittaa maan talouskasvun rakennetta ja kuvaa tavallisten ihmisten kokemuksia systeemin syövereissä. Toimittaja ja kirjailija Markus Leikola kuvaa tiiliskiviromaanissaan ’Kun vedet liikkuvat’ kiinalaisten äärimmäisiä kokemuksia 1930-luvulta nykypäivään. Toimittajien Mika Hentunen ja Kristiina Helenius yhdessä kirjoittama ’Kiinan maailma – tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet’ setvii Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteiden murrosta ja tilaa.
Talouden tiikereitä ja kärpäsiä
Talousasioihin perehtynyt toimittaja Eeva Eronen on opiskellut ja työskennellyt Kiinassa muutamia vuosia ja hänen kirjansa ’Jättiläisen askeleet – matka Kiinan talouteen’ on vuodelta 2017. Onko sen sisältö jo muuttunut vanhentuneeksi, huomaan miettiväni kirjaa aloittaessani. Onneksi ei, sillä Eronen on tehnyt analyysinsä ja henkilöhaastattelunsa sopivan laveasti ja kokonaisuuksia rakentaen. Taloudessa jo nähdyt nousut ja laskut, hurjat rakennusboomit ja puhjenneet kiinteistökuplat, eivät ole kirjan kokonaisuutta ainakaan vielä muuttaneet.
Alun historiakatsaus selvittää hyvin, minkälaiselta pohjalta Kiinan uutta talousjärjestystä ryhdyttiin luomaan Maon kuoleman jälkeen 1970-luvun lopussa. Kommunismin propagoimasta edistyksestä huolimatta kansasta neljä viidesosaa työskenteli vielä maaseudulla ja kärsi aliravitsemuksesta tämän tästä.
Puoluejohtaja Deng Xiaoping ryhtyi tuomaan talouteen uudistuksia pikkuhiljaa; maataloudessa alettiin sallia yksityiset viljelypalstat ja pienet kyläyhteisöjen omat yritykset. Kun niistä saatiin hyviä kokemuksia, alettiin markkinataloudelle ’antaa liekaa’ yhä enemmän. Yliopistoihin panostettiin, nuoria koulutettiin. Suuri mullistus oli varsinaisten ’erityistalousalueiden’ perustaminen ja ulkomaisen pääoman houkutteleminen niihin. Kun Dengin uudistuksia vastustanut vanha kaarti alkoi poistua puolueen johdon riveistä, eli ’lähteä tapaamaan Marxia’, pääsi uusi talousajattelu vauhtiin. Suunnilleen vuodesta 1993 Kiinan katsotaan harjoittaneen ’sosialistista markkinataloutta’.
Muutokset ovat olleet valtavia ja nopeita. Alueelliset erot ovat myös suuressa maassa suuret. Syrjäkylillä nähdään edelleen ajoittain nälkää, kun suurkaupungeissa miljardöörit koettavat keksiä jotain viihdykettä, millä rahojansa kuluttaa. Samalla kadulla saattaa nähdä kerjääviä vanhuksia ja rivin Ferrareita.
Eeva Eronen selvittää perusteellisesti Kiinan yksityisten yritysten, valtionyritysten ja pankkijärjestelmän toimintaa. Sosialismista tai kommunismista sen perinteisessä muodossa järjestelmä tuntuu olevan varsin kaukana, mutta kaikessa ylintä valtaa pitävä puolue ei halua vanhoja opinkappaleitaan lakkauttaa, joten ne ’pidetään voimassa’ vaikka se oudolta tuntuukin.
Kaikkein kiinnostavinta antia Erosen kirjassa ovat ’tavallisten’ kiinalaisten haastattelut. Kuinka he tähän kaikkeen suhtautuvat? Häiritseekö jatkuva valvonta heitä? Millaista on ’alemman keskiluokan’ koettaa hankkia omistusasunto? Kuinka pientä eläkettä saava voi yrittää parantaa talouttaan pörssiosakkeita hankkimalla? Mikä ihme on kaikkien kiinalaisten elämään merkittävästi vaikuttava ’hukou’? Se on ns. kotipaikkaoikeus, ja sen saaminen tai sen muuttaminen johonkin toiseen paikkaan on erittäin hankalaa. Ilman sitä ihminen on aivan suojaton: hän ei saa terveydenhoitoa, ei sosiaalietuuksia eikä edes lapselleen paikkaa päivähoitoon tai kouluun.
Vedenpaisumusta odotellessa
Toimittaja ja kirjailija Markus Leikola on monipuolinen kirjoittaja, joka on muun muassa käsitellyt maailman poliittista historiaa ’maagisen realismin’ sävyttämissä suurromaaneissa. ’Kun vedet liikkuvat’ (2025) sukeltaa kahden kiinalaisen naisen, Xiyin ja Yixin, elämän kiemuroihin liki sadan vuoden ajalta.
Kiinalaista henkilöhistoriaa kuvattaessa tulee kliseisesti aina ensimmäisenä mieleen joku, joka kuokkii huonosti tuottavaa peltoa jossakin hyvin syrjäisessä kolkassa. Eikä se tietysti ihme olekaan, kun valtaosa kansasta eli juuri niin. Tästä virkistävästi poiketen Markus Leikola on sijoittanut tarinansa alkuosan 1930-luvun Shanghai’hin ja nimenomaan sen viihde- ja elokuvateollisuuteen. Tämä ’Kiinan Hollywood’ oli omana aikanaan varsin eloisa paikka, jossa oli myös paljon ulkomaalaisia. Siellä toinen tarinan naisista luo uraa näyttelijänä.
Tarinan toinen päähenkilö puolestaan kasvaa professoriperheessä Beijingissä ja tapaa yliopistolla amerikkalaisen, joka opettaa hänelle mm. mitä on kybernetiikka ja mikä on juutalainen. Lopulta naisesta tulee meteorologi ja ilmastotieteilijä.
Kummankaan naisen elämä ei pääse etenemään rauhallisesti. Toinen päätyy lopulta kommunistien vankileirille kidutettavaksi ja raiskattavaksi, toinen puolestaan kokee samaa tasavaltalaisten, Kuomintangin, kynsissä.
Kirja suorastaan pursuaa henkilöitä, paikkakuntia ja dramaattisia juonenkäänteitä. Henkilögalleriassa vaikuttaa esimerkiksi Maon kuuluisa neljäs vaimo Jiang Qing ja siellä vilahtaa hetken myös nuori ja innokas Xi Jinping.
Kuinka mahtaa kaikki lopulta päättyä? Pystyykö valtio pitämään tiukassa otteessaan niin kansalaisensa kuin ilmastonkin? Määrääkö se, minne vedet liikkuvat ja minne ihmiset?
Onko nyt Kiinan vuoro?
Suurvaltasuhteet ovat juuri nyt suuressa murroksessa ja se herättää pelkoa ja epävarmuutta ympäri maailmaa. Samaan aikaan myös teknologia kehittyy nopeammin ja arvaamattomammin kuin pystymme käsittämään. Voittaako tekoälykisan ChatGPT vai DeepSeek?
Tätä hämmentävää tilannetta koettavat osaltaan purkaa Mika Hentunen ja Kristiina Helenius tuoreella kirjallaan ’Kiinan maailma – tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet’( 2025). Kirjan runsaista asiantuntijahaastatteluista ja kommenteista uusimmat ovat tämän vuoden keväältä.
Hentusella on taustaa kirjeenvaihtajana sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa. Helenius puolestaan on toiminut mm. suomalais-amerikkalaisen kauppakamarin toimitusjohtajana.
Kiinan muutaman vuosikymmenen aikana tapahtunut huima nousu on perustunut monen suotuisan tekijän yhtäaikaiseen vaikutukseen. Maassa on ollut vakaa poliittinen tilanne, valtavat luonnonvarat ja äärettömän edullinen väestörakenne. Vanhukset olivat kuolleet sodissa ja puhdistuksissa, nuorta työikäistä väestöä oli runsaasti ja heillä huollettavanaan vain yksi lapsi. Kansainvälisestikin Kiina sai osakseen varsin paljon sympatiaa ja edullisia kauppasopimuksia.
Yksi toisensa jälkeen nämä tekijät ovat nyt muuttuneet epäsuotuisammiksi. Luonnonvarat alkavat vähetä, saastuneisuus on monilla alueilla merkittävää. Ruokaakin Kiina joutuu jo tuomaan ulkomailta. Halpaa työvoimareserviä ei enää ole, ja nykyään nelikymppiset ’yhden lapsen’ kauden kansalaiset nääntyvät huollettavien vanhustensa määrään. Kansainvälinen ilmapiiri on kireämpi. Kiinalaisia epäillään teollisuusvakoilusta ja kybervaikuttamisesta.
Epävarmuutta ja vaikeita asioita on kertynyt erityisen runsaasti Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteisiin. Kyse on muun muassa tulleista, tärkeiden metallien ja teknologioiden vientikielloista, tiettyjen yritysten boikotoinneista ja turvallisuuspoliittisista ärhentelyistä Taiwanin suhteen.
Asioita ei tee yhtään helpommaksi se, että eniten on viime aikoina muuttunut Yhdysvaltojen politiikka; Trumpin toinen kausi näyttää olevan täysin arvaamaton ja mitkä tahansa entiset sitoumukset voidaan heittää yli laidan.
Kun Yhdysvallat alkuvuodesta 2025 yllättäen kävi omien yliopistojensa kimppuun ja katkaisi liittovaltion tutkimusohjelmia ja yliopistojen rahoitusta, käynnisti Kiina välittömästi rekrytointikampanjan, ja kutsui kohdennetusti amerikkalaisia osaajia omien tieteellisten hankkeidensa pariin.
Tulevaisuus ei kuitenkaan vain ’tapahdu meille’ vaan meillä on kyky vaikuttaa siihen, toteavat Hentunen ja Helenius. Ehkä viiden vuoden päästä tiedämme, miten tässä kävi.
***
