Kun ryöstöretkillä käyneet pohjanmiehet eli normannit eli viikingit eivät enää jaksaneet joka vuosi resuta edes takaisin myrskyisää merta, asettuivat heistä monet pysyvämmin asumaan kelttien joukkoon länsi-luoteiseen Galliaan. Näin sen rannoille ja jokisuistoihin muodostui alue, jota alettiin kutsua Normandiaksi.
Nykyään tämä Ranskan maakunta tunnetaan omanarvontuntoisista asukkaistaan, merenelävistään, juustoistaan ja omenaviineistään. Osterit, camembert, calvados.
Yhden erityisen huomioarvon Normandialle tuo myös toisen maailmansodan loppuratkaisuun vahvasti vaikuttanut liittoutuneiden maihinnousu, joka yhä vieläkin tuo alueelle joka vuosi suuret määrät ’sotaturisteja’. Tuosta kesäkuun 1944 alun maihinnoususta on tehty joukoittain kirjoja, televisiodokumentteja ja pitkiä elokuviakin. Sen vuosipäivä on taas kohta käsillä.
Lupasin jo jossain vaiheessa blogissani lopettaa vakoilukirjojen lukemisen, kun niitä tuntui tulevan aivan liikaa. Mutta niinpä vain otin käsittelyyn vieläkin yhden: Ben Macintyren ’Kaksoisagentit’. Se oli vain liian kutkuttava ohitettavaksi. Kirja kertoo vuosia kestäneestä läntisten kaksoisagenttien värväämisestä ja työntämisestä saksalaisten syliin. Viimeisenä uran huipennuksena näitä kaiken kaikkiaan erittäin outoja tyyppejä käytettiin sumuttamaan natsihallinnon tiedustelua juuri Normandian maihinnousun suunnittelussa.
Samassa kirjaston luokituksessa oli Mika Kuljun kirja ’Suomalaiset Normandian maihinnousussa’. Otin senkin mukaani; pengotaan tämä aihealue kerralla loppuun.
Tähän saavat sotajutut nyt loppua, päätin. Tämä joka puolelta silmille tunkeva militarismi ei minua muutenkaan viehätä. Kai Normandiaa nyt jotenkin muutenkin on kirjallisuudessa kuvattu? On tietenkin. Siitä esimerkkinä olkoon ranskalainen Claudie Gallay, joka on sijoittanut sinne romaaninsa ’Tyrskyt’.
Siinäpä siis tämänkertainen Normandia-kolmikkoni.
Monista pienistä valheista koottu Emävalhe
Brittiläinen toimittaja ja historioitsija Ben Macintyre on kirjoittanut runsaasti tiedustelun ja vakoilun historiasta. ’Double Cross: The True Story of the D-Day Spies’ ilmestyi 2013. ’Kaksoisagentit -Normandian maihinnousun suuri vakoiluoperaatio’ tuli meillä saataville Tmi Dinguan suomentamana 2022.
Tiedustelusta ja vakoilusta saa periaatteessa tietoa vain silloin, kun se on mennyt jotenkin pieleen. Kun tapahtuu joku näkyvä rikos, löytyy selittämätön ruumis tai jotain muuta, jota ei pystytä lakaisemaan pois tai piilottamaan, vaikka kuinka yritettäisiin. Onnistuneista vakoiluoperaatioista sen sijaan kerrotaan vasta vuosikymmenien päästä, jos silloinkaan.
Brittien tiedusteluorganisaatio MI5 on kuitenkin viime vuosina julkistanut sodan aikaisia arkistojaan. Sitä kautta tutkijat ovat päässeet käsiksi tähän tiedustelu-upseeri Thomas Argyll Robertsonin rakentelemaan kaksoisagenttien ryhmään, jonka koostumus ja toiminta oli niin outoa ja epätavallista, että jos se olisi kerrottu julki silloin aikoinaan, kukaan ei olisi uskonut, kuten Macintyre toteaa.
Vieläkin sitä on vaikea uskoa. Kuten on vaikea uskoa myös Macintyren kertomaa sivuhuomautusta viestikyyhkyjen ja kyyhkyjä metsästävien haukkojen kasvattamista tiedustelutarkoituksiin? Olisiko tämä kaksoisagenttiryhmän julkistuskin yhä vielä joku Oikein Iso Vedätys? Mutta jos olisi, niin miksi ihmeessä? Vainoharhaisuus alkaa vaivata hyvin helposti, kun lukee entisistä vakoiluoperaatioista ja miettii, onko juuri nyt täällä menossa joku samantapainen. Nukkuvia agenttejahan sanotaan olevan Suomikin pullollaan. Olisiko se tuo naapurin peräkamarin poika? Mitä se nyprää sen tietokoneensa kanssa? Ei, sen täytyisi olla joku vielä enemmän yllättävä.
Kaksoisagenttien ryhmään valikoitiin nimittäin serbialainen playboy, puolalainen maanpaossa oleva upseeri, espanjalainen pasifisti, perulainen peliriippuvainen seurapiirikaunotar ja ailahtelevainen ranskalainen. Jos brittiläiset kaikin tavoin tiukilla olleet veronmaksajat olisivat tienneet, millaiselle joukolle heidän rahoistaan kustannetaan melko hulppeat toimintamahdollisuudet, he olisivat varmaankin nousseet kapinaan. Onneksi eivät tienneet, ja operaatio saatiin toteutettua. Maihinnousun tarkka paikka pysyi salassa eivätkä saksalaiset olleet täydellä voimallaan sitä vastaanottamassa.
Joukon toiminnan kannalta hyvin tärkeä oli vielä salaperäinen kuudes vakooja, joka jäi Gestapon haaviin, mutta ei kidutettunakaan paljastanut mitään.
Kaoottista kunniaa ja kuolemaa
Viestintäalan ammattilainen ja sotakirjailija Mika Kulju on julkaissut kirjansa ’Suomalaiset Normandian maihinnousussa’ vuonna 2024, kenties tapahtuman 80-vuotispäivää ajatellen.
Kulju on tutkinut Normandian maihinnousun paikkoja useaan otteeseen ja kirja kertookin varsinaisesti hänen kokemuksistaan niillä paikoilla nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Kirja sopii hyvin oppaaksi henkilölle, joka on kiinnostunut ’sotaturismista’. Koskettavien hautausmaiden ohella myös romahtaneiden bunkkereiden ja tienviereen nyykähtäneiden tankinraatojen vetovoima tuo yhä vieläkin liikevaihtoa pienille normandialaiskylille.
Kulju kertoilee omien kokemustensa ohella eri lähteistä hankkimiaan taustatietoja Normandian maihinnousuun liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä. Hän referoi myös Macintyren kirjaa brittien värväämien kaksoisagenttien osuudesta maihinnousun onnistumiseen.
Suoranaisesti suomalaisia sotilaita tai muita osallisia maihinnousussa ei aikanaan juuri ollut, vaan dokumenteista ja hautakivistä esille nousevat suomalaisnimet selittyvät pääosin sillä, että he olivat yhdysvaltalaisia tai kanadalaisia, joilla oli suomalaiset sukujuuret. Yhtä kaikki, hyvin nuoria miehiä, jotka uhrasivat henkensä hyvin lyhyenä hetkenä Eurooppaa pelastaessaan.
Kulju käy läpi kaikki maihinnousun kuuluisat eri nimillä kutsutut rannat ja niille nousseet joukot. Uusia innovaatiotakin maihinnousua varten kehiteltiin, kuten elementeistä kootut kelluvat satamalaiturit.
Tapahtumien mittakaava ja kaiken logistisen järjestämisen valtavuus ällistyttää yhä vieläkin.
Suolaa seiniin ja haavoihin
Ranskalainen kirjailija Claudie Gallay on julkaissut toistaiseksi kymmenen romaania, joista kolme on suomennettu.’Les Deferlantes’ ilmestyi 2008 ja Titia Schuurmanin suomentamana ’Tyrskyt’ tuli meillä saataville 2019.
La Hague on pieni kylä Normandian ulkonevassa niemenkärjessä. Tyrskyt ja myrskyt ovat siellä tavallisia ja kyläläiset ovat tottuneet vetäytymään suojaan suljettujen ikkunaluukkujensa taakse, niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin. Kaikesta ei puhuta. Oikeastaan aika monesta asiasta ei puhuta.
Kylään tulee ulkopuolisia. Yliopiston tilaamaan lintujen laskentaprojektiin pestautunut nainen haluaakin olla yksin surunsa kanssa. Asumattomaksi jääneeseen taloon palaava mies puolestaan etsii selitystä menneisyytensä perhetragediaan. Hiljalleen juonen palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Normandialaiset ovat tottuneet siihen, että merivesi aina välillä nousee kellareihin ja kaduille ja myrskyisinä kausina myös talojen rakenteisiin. Suola tihkuu kattotiilien läpi ja tekee hilseileviä laikkuja seiniin.
Jokaisella on omat murheensa ja nekin tihkuvat suojauksista läpi, kun ihminen vanhenee.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti