Mistä heidät muistetaan

Kirjastossa osui silmiini kirja ’Tesla’. Sen takateksteistä luin muun muassa, että liki kahdeksankymmentä vuotta sitten kuollut Nikola Tesla oli keksijänä jopa ylimaallisen nerokas, mutta monessa asiassa liikaa aikaansa edellä ja jäi siksi toisten aikakautensa keksijöiden varjoon.

Nyt hänen nimensä on kyllä kaikkien huulilla, koska oman aikamme teknologiabisneksen ihmelapsi Elon Musk on antanut yhtiölleen ja sähköautolleen nimeksi Tesla, kunnianosoituksena tuolle edesmenneelle sähköteknologian suurmiehelle. Epäilemättä myös Musk itse haluaa tulla muistetuksi jostain – joko Teslasta tai muista yhtiöistään, joilla hän pyrkii muuttamaan maailmaa. Sadan vuoden päästä nähdään, miten hänen kävi ja mitä muistetaan.

Jälkimaineen tavoittelu ei aina onnistu. Itsestään oikein tarkoituksella historian merkkihenkilöä rakentavat voivat hyvinkin päätyä tilanteeseen, jossa heidän muistomerkkinsä ei kiinnosta edes koiraa koiven noston vertaa. Suuria tekoja tehneet vaipuvat kaikista ansioistaankin huolimatta unholaan ja sattuman oikusta taas jonkun nimi nousee pinnalle. Kaikki tietävät farao Tutankhamonin, vaikka hän ei lyhyellä urallaan ehtinyt saada aikaan lähes mitään. Paitsi piilottaa hautansa niin, ettei sitä ryöstetty ennen kuin vuonna 1922.

Mutta Tesla - kirja vaikutti tosiaankin kiinnostavalta ja nappasin sen luettavakseni. Kun siinä vilahtelivat myös Edisonit, Westinghouset, J.P Morganit ja muut aikakautensa teknologian ja rahoitusalan suuret nimet, päätin jatkaa aiheesta ’Dynastiat -maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita’ -kirjalla. Tesla oli eristäytyvä nero, joka ei luonut dynastiaa, vaan kuoli yksin ja yksinäisenä. Hänen ei toisaalta tarvinnut tuskailla vähemmän nerojen lastensa tai kaiken juhlimiseen ja taiteellisiin performansseihin hassaavien lastenlastensa kanssa.

Siinä kaksi, mutta mistä kolmikkooni kolmas kirja? Silmäni osuvat lehdessä Sinebrychoffin museon mainokseen uudesta taidenäyttelystä. No siinä! Sinebrychoffit, kotimaisen liike-elämämme kiinnostava sukudynastia, joka jätti jälkensä ja nimensä vieläkin näkyviin, vaikka bisnes on myyty ja suku sammunut.

 

Koko maailma on energiaa

Richard Munson’in kirja ’Tesla: Inventor of the Modern’ on vuodelta 2018. Aki Räsäsen suomentamana ’Tesla – Modernin luoja’ ilmestyi 2021.

En ole sähköteknologian asiantuntija – minulle, kuten miljardeille kanssaeläjillekin, riittää että töpselille on paikka ja sitten kaikki toimii. Hatarasti muistin kyllä katsoneeni joskus televisiodokumentin ’virtojen taistelusta’ eli kamppailusta, päädytäänkö sähkönjakelussa käyttämään tasavirtaa vai vaihtovirtaa. Vaihtovirta lopulta voitti ja siksi sähköä pystytään nyt tuottamaan suurissa voimaloissa ja toimittamaan käyttäjille satojen kilometrien päähän. Mutta teknologiset seikat tasa- tai vaihtovirran takana ja etenkin taistelevat miehet ja heidän intressipiirinsä, ovat jääneet jo täysin unhoon.

Kuten koululaiset kautta maailman, olen pienenä oppinut, että T.A. Edison keksi sähkölampun ja on siksi maailmanhistorian merkkihenkilö. Kaikki tällaiset knoppitiedot ovat tietysti suuria yksinkertaistuksia.  Nikola Teslakin oli ensin Edisonilla töissä, mutta ryhdyttyään propagoimaan kehittämäänsä vaihtovirta -ratkaisua, hän rikkoi välinsä Edisoniin, joka ei suostunut ajattelemaankaan muuta kuin omaa tasavirta -malliaan. Kun on kerran keksinyt jotain ja tullut sillä kuuluisaksi, ei ole helppoa myöntää, että ’out-of-the box’ saattaakin löytyä jotain vielä fiksumpaa.

Teknologiset edistysaskeleet ja keksinnöt olivat mielenkiintoista luettavaa, mutta minua viehätti kirjassa paljon myös sen kulttuurihistoriallinen puoli. Miten valtava muutos sähköistyminen onkaan ollut!

Kuinka hoopoilta tuntuvat nyt varhaiset vaiheet, jossa jokainen pieni sähkölaitos oli yksityinen yritys, joilla kaikilla oli omat rahoittajansa, jotka toivoivat saavansa tästäkin puuhasta rahansa korkoineen takaisin. Ja jotka riitelivät tietysti verissä päin!  Tällä puolen pitkää katua oli sen-ja-sen sähkölaitoksen johdot ja systeemit, vastapuolella katua taas toisen. Jos vaihdoit asuntoa toiselle puolelle katua, sait tehdä kaikki laite hankinnat ja sopimukset ja systeemit uudestaan, koska mitään standardointeja ei ollut eivätkä edes toisen yhtiön sähkölamput sopineet toisen alustoihin. Ja niin kauan kuin homma toimi tasavirralla, piti sähkölaitoksia ollakin suunnilleen kahden kilometrin välein.

Serbialais-amerikkalaiseksi yleensä esitelty Nikola Tesla syntyi Itävalta-Unkarin keisarikunnassa, nykyisen Kroatian alueella. Hänen perheensä kuului alueen serbi-vähemmistöön ja hänen isänsä oli ortodoksisen serbiseurakunnan pappi. Sairaalloinen Nikola hoippui tämän tästä henkitoreissaan; tavanomaisen sairastelun lisäksi hän kävi läpi koleran ja malarian. Lopulta pojastaan ensin tiukasti pappia tahtonut isä suostui päästämään Nikolan tekniselle alalle. Hän opiskeli mm. Grazissa, Prahassa ja Budapestissa.

Siirryttyään Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hänestä tuli, Tesla työskenteli mm. Edisonilla ja Westinghousella. Vaihtovirta- ratkaisun ohella Tesla patentoi mm. sähkömoottorin. Hänen muuntajateknologiansa avulla sähkö siirtyi todelliseksi teollisuuden käyttöenergiaksi ja aivan uudenlaisen toiminnan mahdollistajaksi. Siitä tuli koko yhteiskunnan mullistava asia, paljon enemmän kuin kynttilän korvaaja valaistuksessa.

Tesla oli ihmisenä ilmeisen neuroottinen mutta nerokas. Huono markkinoimaan ja riippuvainen rahoittajien oikuista, kuten monet keksijät. Sähkömoottorin jälkeen hän ajatteli ja hahmotteli kokeissaan jo asioita, jotka olivat aivan liian kaukana 1900-luvun alun ihmisten maailmasta ja ymmärryksestä: Robotiikkaa, laser-säteen käyttöä, sähköä terapian välineenä, kaukosäätimiä, langattomuutta. Ihmeellisiä mahdollisuuksia tai kenties myös uhkia?

Viimeisinä eristyneinä vuosinaan hän keskittyi ruokkimaan puluja ja jutteli enää pelkästään niille. Silti hänen kuolemansa jälkeen FBI:n miehet tulivat ja veivät mukanaan hänen tutkimuspaperinsa, varmuuden vuoksi.

 

Hökkelistä kartanoon ja ryysyistä rikkauksiin

David S.Landes on historian ja taloustieteen emeritusprofessori Harvardin yliopistosta. Hänen kirjansa ’Dynasties – Fortunes and misfortunes of the world’s great family businesses’ on vuodelta 2006. Suomeksi se saatiin Vappu Orlovin kääntämänä nimellä ’Dynastiat – maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita’ vuonna 2007. Ei siis enää aivan viimeisimpien vuosien juttuja, mutta maailman kuuluisimpia yrityksiä silti.

Kuten takateksti toteaa, Landesin laaja taloushistorian tuntemus ja ’rakkaus hyvää tarinaa kohtaan’ takaa hyvää luettavaa. Kirjoitusten ote onkin kepeä vaikka ei silti mitenkään huono. Jotenkin vain tietty ’amerikkalaisuus’ paistaa käsittelytavasta ja kielenkäytöstä. Nämä kuvaukset yritysten vaiheista voisivat hyvin olla jonkun talouslehden ’viikonloppuliitteen’ aineistoa.

Aluksi Landes esittelee kolme pankkiirisukua: Baringit, Rothschildit ja Morganit. Sehän oli juuri J.P.Morgan, joka oli - monien muiden kohteiden ohella - rahoittamassa myös Edisonia ja Teslaa ja veti sitten rahansa pois Teslalta, kun pelästyi tämän hahmotelmia laajasta ja langattomasta energiasta. Sehän voisi olla jotain ihan ilmaista ja tuhota näin Morganin bisnekset muissa sähkönjakeluyrityksissä.

Pankkiirisuvuissa törmätään rasistiseen ongelmaan: juutalaisuus. Koska niin suuri osa muusta liiketoiminnasta oli juutalaisilta eri valtioiden syrjivien säännösten mukaisesti kielletty, rahoitusalasta tuli heille ominaista toimintaa. Suvut myös suojasivat asemaansa pystyttämällä itse vielä tiukempia muureja: vain juutalaiset kelpaavat sukuun ja vain sukulaiset kelpaavat yrityksen osakkaiksi. Varsinkin Rothschildit ovat pitäneet tässä tiukkaa linjaa ja suojautuneet yhä edelleen myös julkisuudelta; heistä Landes ei ole saanut irti niin paljon tietoja kuin olisi halunnut.

Muuten tarinoita eri sukujen patriarkoista ja heidän pojistaan rönsyää suorastaan viihdyttävästi. Kun tämän kirjan suomentamista on näemmä tukenut myös Saara ja Björn Wahlroosin säätiö, tuo Landesin kuvaus menestyneistä pankkiireista mieleen tiettyä hilpeyttä. Kuinka pankkiirit kovalla työllä menestyttyään haluavat tehdä kaikkensa, jotta he vähintäänkin seuraavassa sukupolvessa muistuttaisivat perintörikasta, työtä tekemätöntä maa-aatelia. Ostelevat kartanoita ja antiikkia, kasvattavat hevosia ja riista-eläimiä, pyrkivät seurustelemaan kuninkaallisten ja yläluokan kanssa ja löytämään sijaansa sieltä. Näin siis ainakin aiempina vuosisatoina.

Pankkitoiminnasta Landes laajentaa kuvauksensa autoteollisuuteen; Fordit, Fiatin Agnellit, Peugeotit, Renaultit ja Citroenit, Japanista vielä Toyodat. Lopuksi hän käsittelee maaperän rikkauksista bisneksensä ammentaneet Rockefellerit, Guggenheimit, Schlumbergerit ja Wendelit.

Landes tuntuu olevan kahta mieltä perheyritysten tilanteesta. Hän toisaalta ihannoi niitä: mikään ei ole hänen mielestään niin tehokasta ja elähdyttävää, kuin tehdä kaikkensa perheen eteen ja ’family business’ on yrittämisen jaloin ilmentymä. Yksityisyrittäjyys on Landesin kuvaamissa suvuissa varsin usein saanut kuitenkin tuekseen ’hallitsijalta saadun yksinoikeuden’ tai valtion tukemat suurkaupat, jotka ovat pitäneet sukuyrityksen pinnalla. Samaan aikaan Landes kuitenkin toteaa, ettei joka yrittäjäsuvusta ja joka sukupolvesta kerta kaikkiaan löydy osaavia eikä edes kiinnostuneita yritystoiminnan jatkajia, vaan ulkopuolisia, palkattuja johtajia ja kehittäjiä on pakko hankkia tai sitten bisnes on myytävä pois.

Jonkin aikaa siinä välissä voidaan tietenkin mennä mallilla, jossa ulkopuoliset palkatut hoitavat bisneksen ja omistajien seuraavat sukupolvet keskittyvät taiteeseen, urheiluun tai juhlimiseen. Näin se näyttää historian saatossa menneen.

 

Tuoppeja ja taidetta

Sinebrychoff on ollut Pohjolan vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Kaikki alkoi yli 200 vuotta sitten, kun Pjotr Sinebrjuhov tuli tänne venäläisarmeijan perässä valmistamaan ja kauppaamaan olutta varuskuntien tarpeisiin.

Kun toiminta muuttui pysyvämmäksi ja perhe alkoi juurtua Helsinkiin, muuttui perheen ja yrityksen nimen kirjoitusasu saksalais-ruotsalaiseen tapaan Sinebrychoffiksi. Suomenkielisten kieli oli mennä sen kanssa solmuun, mutta tuote kyllä kiinnosti ja nimestä vääntyi ’tuttavallisemmin’ Koff. Niin lukee yhä yrityksen olutpulloissa ja tölkeissä, vaikka yrityksen omistaakin tanskalainen panimoalan pörssiyritys Carlsberg.

Kirja ’Sinebrychoffit’ (2009) on Anneli Mäkelä-Alitalon, Sakari Heikkisen ja Minerva Keltasen kirjoittama yleisesitys suvun ja panimon historiasta. Sen laatimista ovat tukeneet Sinebrychoffin taidemuseo ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Helsingin Hietalahden laaja panimo-alue ja sen viereinen suvun ’kaupunkipalatsi’ (nykyinen taidemuseo) suurine puistoineen ovat olleet merkittävä talous- ja kaupunkihistoriallinen maamerkki. Kun suku lähti ’maalle’, se suuntasi kohti suuria kartanoitaan Otaniemeen ja Hagalundiin (Tapiolaan). Ne alueet ovat jo kauan sitten siirtyneet muuhun käyttöön, mutta Länsiväylä pyyhkäisee yhä vielä aivan suvun Karhusaaren huvilan nurkalta. Sen omistaa nykyisin Espoon kaupunki.

Sinebrychoffien historia kaikkiaan on kiinnostava kuvaus kasvavan Suomen ja kasvavan Helsingin yritys- ja seurapiirielämästä. Koko 1800-luku oli suurta kasvun ja edistymisen aikaa. Osansa menestyksestä saivat myös yrityksen työntekijät, joiden asemaa parannettiin merkittävästi.

Perheyritys eteni vuoroin tiukkojen, vuoroin lepsumpien suvun päämiesten käsissä. Kun tyypillinen toisen- tai kolmannen polven ’notkahdus’ uhkasi, hoiti leskeksi jäänyt Anna Sinebrychoff asiat niin, että valta pysyi hänellä, kunnes esikoista osaavampi nuorempi poika kasvoi tehtäviensä tasalle.

Suvun keräämää vanhan taiteen kokoelmaa kartutti etenkin viimeinen miespuolinen Sinebrychoff, Paul nuorempi, jonka kuoltua 1917 teokset lahjoitettiin Suomen valtiolle.

 

***