Naisia politiikan yläportailla

Yhdysvalloissa kuultiin alkuvuonna viimeinkin lasikaton helinää, kun varapresidentin virkaan nousi nainen, Kamala Harris. Meillä Suomessa tuon kohdan yhteiskunnan yllä leijuvasta henkisestä katosta puhkaisi presidentti Tarja Halonen kaksikymmentäyksi vuotta sitten. Jo yksi sukupolvi aiemmin.

Iän puolesta Tarja Halonen voisikin olla Kamala Harrisin äiti. Molemmat ovat myös koulutukseltaan juristeja ja innokkaita aktivisteja monissa yhteiskunnallisissa projekteissa ja yhdistyksissä. Tarja Haloselle hänen äitinsä muistutti aina: älä sano minä, sano me. Harrisin äiti taas kysyi toistuvasti tyttäreltään: entä mitä sinä itse teit?

Tällainen kannustus toimii kohottavana esimerkkinä yhteiskunnassa, jossa on selvästi nähtävissä  korjattavia asioita ja toisaalta uskoa siihen, että toimeen tarttumalla on mahdollista saada aikaan niihin muutoksia.

Politiikan kaikkein ylimmillä paikoilla naiset ovat tunnetusti yhä harvinaisia. Peräti kuudentoista vuoden ajan on Euroopan, jos ei koko maailman, vaikutusvaltaisin nainen ollut Angela Merkel, Saksan liittokansleri. Iältään hän on Halosen ja Harrisin välistä, kymmenen vuotta toista nuorempi ja toista vanhempi, fysiikan tohtori ja kommunistisessa Itä-Saksassa kasvanut.

Hänelle äiti opetti, että kaikki asiat pitää tehdä alusta asti kunnolla ja hyvin ja mitään erityistä huomiota ei saa herättää. On hyvä saada erikoispalkinnot matematiikasta ja venäjän kielestä, mutta on oltava varuillaan, koska koti on pappilassa. Ja jos joku tulee ehdottamaan jotain tehtävää, joka pitäisi tehdä jotenkin salassa, muista esittää hölmöä. Sano, että olet toivoton hölösuu ja lörppö, aivan kyvytön pitämään mitään salaisuuksia.

Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen vaati DDR:n kieroutuneessa valvontavaltiossa todella suurta päättäväisyyttä ja monimutkaista osaamista. Siihen kannustaminenkin oli jo vaikea asia.

Tässä ovat siis tämänkertaisen kirjakolmikkoni aiheet: kolme politiikan näkyvää naista.

Kamala Harris on vielä kansainvälisesti melko tuntematon ja suuren virkansa alussa, joten hänestä on kiinnostavaa lukea jo pelkästään tutustumisen vuoksi. Tarja Halosesta on toki kuultu, nähty ja luettu jo paljon, mutta hänen asettumisensa ’suureen jatkumoon’ suomalaisessa yhteiskunnassa on kiintoisaa. Angela Merkel puolestaan on poikkeuksellisen taustansa, omaperäisten toimintatapojensa ja suuren vaikutusvaltansa takia useammankin kirjan väärtti.alo

 

Meistä on parempaankin – täytyy olla

Kamala Harris’in kirja ’Totuuden puolella’ ilmestyi suomeksi 2021 Jorma-Veikko Sappisen kääntämänä. Alkuperäisteos ’The Truths We Hold – An American Journey’ julkaistiin 2019, arvatenkin osana käynnissä ollutta vaalikampanjaa.

Heti alkajaisiksi Harris selvittää intialaisperäisen etunimensä ääntämisohjeen: sen pitäisi kuulostaa englanninkielisen korvassa samalta kuin comma-la ja se merkitsee lootuksen kukkaa. Harris on, kuten tuhanteen kertaan on julkisuudessa todettu, paitsi nainen, myös ’ei-valkoinen’. Hän ei ole afrikkalais-amerikkalainen vaan intialaisen äidin ja jamaikalaisen isän Yhdysvalloissa syntynyt tytär.

Kirjassaan Harris selvittää ’agendaansa’: asioita, joiden puolesta hän on työskennellyt ja taistellut tähän astisen uransa ajan ja niitä uusia kohteita, jotka vielä tulevaisuudessa vaativat paljon tekemistä. Samalla hän kuljettaa tekstissä oman perheensä tarinaa selvittäen lukijoille, millaisesta taustasta hän tulee, mitkä elämänkokemukset ovat häntä muokanneet ja miksi hän toimii niin kuin toimii.

Harrisin kansalaisoikeusliikkeessä mukana olleet vanhemmat erosivat, kun Harris oli 5-vuotias, ja äiti jäi yksin kasvattamaan Harrisia ja tämän kolme vuotta nuorempaa pikkusiskoa. Isä ei aivan kokonaan kadonnut kuvioista, vaan tytöt viettivät joskus lomia isän tai isän sukulaisten luona, mutta arkipäivän perusvastuu oli pelkästään äidillä. Skandinaavistyyppistä sosiaaliturvaa tai hyvinvointivaltiota ei Kaliforniassa ollut tuolloin, kuten ei ole nytkään, joten rintasyöpätutkijana toimivalla äidillä riitti järjestelemistä ja pennin venytystä. Tarvittiin ystävien ja naapurien verkostoa, jotta äiti pystyi käymään töissä ja tytöillä oli aina joku, joka huolehti heistä sillä aikaa.

Harris kouluttautui juristiksi ja kertoo muutamista nuorena harjoittelijana kokemistaan ’avain kokemuksista’, joiden kautta hän tajusi, että yksi ainut välittävä ihminen voi saada aikaan valtavia vaikutuksia, jotka kertautuvat systeemissä eteenpäin. Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän ’omituisuudet’ ja suomalaiseen systeemiin nähden suuret eroavaisuudet tulevat esimerkkien kautta selviksi.

Harris käsittelee myös Yhdysvalloissa ilmenevää rasismia, seksismiä, homofobiaa ja sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoa, jossa puhe siitä, että ’ahkeruus ja kova työnteko palkitaan’ ei ole ollut totta enää neljäänkymmeneen vuoteen.

Toimittuaan vuosia syyttäjänä ja sitten oikeusministerinä, Harris nousi ehdolle senaattiin ja lopulta myös varapresidenttiehdokkaaksi. Trumpin vaalivoitto 2016 ja sitä seurannut presidenttikausi olivat Harrisille täynnä järkytyksiä, jotka vahvistivat hänen taistelutahtoaan ja haluaan pystyä parempaan.

Nyt sitten aika näyttää, miten kaikki Bidenin kaudella jatkuu. Varapresidentille povataan ainakin tällä kertaa tavallistakin vahvempaa asemaa.

 

Marraskuun liike, Seta, Yhdistys 9 ja ’Shaahi go home’

Toimittaja Katri Merikallion kirja ’Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina’ (2020) kertoo presidentti Halosen pitkästä urasta erilaisten kansalaisjärjestöjen toiminnassa. Hänet tunnetaan meillä tietenkin kahden kauden presidenttinä, ulkoministerinä, muissa ministeritehtävissä, kansanedustajana ja sitä ennen SAK:n juristina, mutta hän ja muut 1960-luvun nuoret tahtoivat muuttaa maailmaa myös suoremmalla toiminnalla. Kirjan alkuperäisen idean alkulähteenä mainitaankin Vappu ja Ilkka Taipale, kansalaisaktivismin todellinen ’grand old’ pariskunta.

Tarja Halosen isoäiti koki sisällissodan ja äiti toisen maailmansodan. Halonen oli 1960- luvulla työläissukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen yliopistotutkinnon suorittanut. Se sukupolvi tahtoi muuttaa yhteiskunnan paremmaksi kaikille, ei vain itselleen, vaan myös kaikille niille, joita syrjittiin ja potkittiin. Esimerkiksi asunnottomille, alkoholisteille, mielenterveyspotilaille; usein nämä kaikki yhdistyivät samoissa yksilöissä vielä sotaveteraaniuteen.

Huomiota kiinnitettiin myös seksuaalisuuteen. Yleinen seksuaalivalistus oli vielä lähes olematonta, ja pelkkä keskustelu ehkäisystä tai aborttioikeudesta koettiin ’yhteiskunnan perustuksia’ murtavana. Seksuaalivähemmistöillä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia, vaan heidät määriteltiin rikollisiksi. Toimiminen Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n puheenjohtajana toi Tarja Haloselle vuosikymmeniksi ’punikki-lesbo-feministi’ haukkumaryöppyjä.  - Kumma kyllä, vielä pitkäaikaisempi toimintani Siirtolapuutarhayhdistyksessä ei kiinnostanut ketään, Halonen kuittasi.

Kansalaistoiminnalla nostettiin esiin myös romaniväestön ongelmia tai otettiin kantaa kansainväliseen politiikkaan kuten Vietnamiin, Chileen tai Iraniin.

Kun erilaiset yhdistykset ja toimintaryhmät saivat näkyvyyttä ja painoarvoa julkisessa keskustelussa ja ihmisten ajattelussa, alkoivat niiden ajamat asiat päästä myös poliittisten puolueiden ja päättäjien asialistoille ja sitä tietä lainsäädäntöön. Näin suomalainenkin yhteiskunta muuttui vähä vähältä siksi ’hyvinvointivaltioksi’ jonka me nykyään tunnemme.

 

Tavallisen epätavallinen suuruus

Matthew Qvortrup, brittiläinen (sukupuusta täytyy löytyä joku tanskalainen) poliittinen analysaattori ja Oxfordin yliopiston professori, julkaisi 2017 laajennetun ja päivitetyn version kirjastaan ’Angela Merkel, Europes Most Influential Leader’.  Merkelin neljäs kausi Saksan liittokanslerina oli silloin tuloillaan. Nyt keväällä 2021 tietenkin haluaisin lukea vielä uudempaa analyysia, jos sitä olisi. Ehkä sellaisia saadaan näkyville vuoden päästä, kun Merkel tulevana syksynä päättää huiman 16 vuoden valtakautensa.

Näitä brittihistorioitsijoita ja yhteiskuntatieteilijöitä täytyy ihailla heidän kirjallisten kykyjensä vuoksi. Qvortrupin tekstikin pulppuaa helppolukuisesti, mutta on aivan täyteen pakattuna tapahtumia, takautumia, selvityksiä mikä johti mihinkin, silti hukkaamatta varsinaista fokustaan. Sitä on yksinkertaisesti ilo lukea. Se oli kai emeritus Matti Klinge, joka jossain tekstissään haukkui brittihistorioitsijat siitä, että he kirjoittavat niin hyvin, että lukija hurmaantuu uskomaan kaiken, eikä osaa varoa heidän ’hidden agendaansa’. No, yritetään tässä nyt sitten olla ’valistunut lukija’.

Lukaisin ensin saksalaisen ’auktorisoidun’ elämäkerran ’Angela Merkel – kansleri ja hänen maailmansa’, (2014) jonka on kirjoittanut Stefan Kornelius ja suomentanut Ilpo Jäppinen ja kustantamo Auditorium. Kirja antoi perustiedot Merkelistä ja tapahtumista hänen ensimmäisillä kanslerikausillaan, mutta oli tyyliltään varsin kuivakka ja ennen kaikkea se päättyi jo aikaan 2013-14.  Siitä jäi erityisesti mieleen luku, jossa kerrottiin Merkelin poikkeuksellisesta suhteesta Israeliin. Se ei suomalaisesta näkökulmasta ole ollut tärkeää, mutta saksalaisesta kyllä.

Matthew Qvortrup taustoittaa kirjassaan Saksan poliittisia virtauksia Merkeliä kauemmas, aina Berliinin muurin rakentamiseen ja Willy Brandtiin asti. Se auttaa hahmottamaan maailmaa, jossa nuori Angela koetti elää ’huomiota herättämättä’ vaikka isä oli pappi ja sukulaiset Länsi-Berliinistä lähettivät farkkuja. Lukion rehtori ilmoitti, että hän olettaa, ettei kukaan ota vastaan tuollaisia ’sosialismin rakentamisen vastaisia’ tuotteita.

Kuinka paljon Angelan isä tai Angela itse tai muut perheenjäsenet ja ystävät joutuivat antamaan periksi, pelaamaan ns. kaksilla korteilla tai toimimaan ’yhteistoiminnassa’ DDR:n kieron systeemin kanssa, on ollut jatkuvan julkisen arvailun kohteena. Stasilla on ollut tietenkin kansiot kaikista, mutta mitään raskauttavaa ei ole löydetty.

Kun kaikki muuttuu 1989 ja väki tungeksii muurin läpi länsipuolelle marraskuisena tiistai-iltana, Angela Merkel on kaikessa rauhassa saunassa, kuten aina tiistaisin. Hän toki ällistelee kaupungilla näkyvää väen vellontaa ja menee jopa sen mukana käväisemään länteen, mutta tulee hyvissä ajoin takaisin kotiin nukkumaan. Aamulla täytyy olla työpaikalla fysiikan laitoksella jo kello 7.15 ja hän on, kuten aina. Parin päivän päästä hän menee etukäteen suunniteltuun fyysikko-kokoukseen Puolaan ja siellä hän vasta alkaa tajuta, mitä hänen maassaan oikein on tapahtumassa. Puolalaiset ovat vilpittömän hämmästyneitä : miksi ihmeessä hän tulee nyt Puolaan esittelemään jotain vähäpätöistä mittaustulosta, kun koko Eurooppa järisee ja Saksat yhdistyvät ihan kohta!

Siitä lähti liikkeelle fyysikko Merkelin poliittinen herääminen. Hän otti virkavapaata fysiikan laitokselta ja oli avustamassa DDR:n ensimmäisten monipuoluevaalien järjestämisessä. Vuoden päästä Saksa olikin jo yhdistynyt ja koko yhteiskunta oli myllertynyt täysin. Julkisuudessa päiviteltiin ’voi tuota idästä tullutta naista ja hänen hiuksiaan ja hänen vaatteitaan’, mutta hänelle oli ’tilaus’ ja ’paikka’ ja hän halusi ottaa sen.

Viidentoista vuoden päästä hänestä tuli ensimmäinen nainen Saksan johdossa ja pian myös ’Euroopan kuningatar’, kuten Qvortrup kirjoittaa. Ensin hän kävi sisäpoliittiset taistelut ja sai mainetta ’politiikan jälkeisenä poliitikkona’ ja ’jahkailun mestarina’ ja ’pähkäilyn virtuoosina’ ja ’vaikenijana’, joka aina lopulta löysi kompromissin tai siedettävän ratkaisun. Sitten eurokriisin ja Kreikan talouskriisin hoidossa koko EU katsoi häneen ja kun Venäjä rynni Krimille ja Itä-Ukrainaan, hänestä tuli ’Läntisen maailman’ esitaistelija.

Qvortrupin mielestä vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan Merkel koki ’tässä seison enkä muuta voi’ -hetkensä, kun hän sisäisestä pakosta hylkäsi hetkeksi hänelle tyypillisen ’realistisen vastuullisuusetiikan’ ja totesi raja-aidan rakentamista vaatineelle Unkarin Victor Orbanille: minä olen elänyt aidan sisällä eikä minulla ole pienintäkään aikomusta tehdä sitä uudelleen.

Loistava kohta lopettaa kirja! Eurooppa ja Merkel ovat kuitenkin sen jälkeen kokeneet vielä monia uusia vastoinkäymisiä ja menestyksiä. Ranskan Emmanuel Macronkin puuttuu Qvortrupin kirjasta vielä kokonaan. Päivitettyä uutta painosta odotellessa…

 

***