Kuvia toisista ulottuvuuksista

Kuka ja mikä oli Hilma af Klint? Julkisuudessa häneen törmää nyt monesta suunnasta.

Se tiedetään, että hän oli ruotsalainen, vuonna 1944 kuollut kuvataiteilija. Jälkisäädöksessään hän määräsi, että hänen sadat teoksensa ja valtaisa määrä hänen muistikirjojaan oli pidettävä poissa julkisuudesta ainakin 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Lisäksi hän tahtoi, ettei tiettyjä teoskokonaisuuksia koskaan erotettaisi toisistaan ja mieluiten hänen töitään ei myöskään saisi ollenkaan myydä. Ellei sitten joskus olisi ihan pakko, muun kokoelman säilymisen takaamiseksi. Hänen perillisensä; veljenpoika ja häntä seuraavat sukulaispolvet, saivatkin Hilma af Klintin tahdon toteutettua.

Teokset säilyivätkin vuosikymmeniä suurissa puulaatikoissa, vaikkakin lähes ihmeen kaupalla. Niitä säilytettiin nimittäin ensin kellarissa, jonne tuli tulva, ja sitten vinttikomerossa ja välillä ulkona peltoladossa, jossa lämpö- ja kosteusolot eivät tosiaankaan olleet ’vaatimukset täyttäviä’.

Miksi teoksia ei pitänyt julkistaa? Siksi, ettei maailma ollut ’vielä valmis’ niitä vastaanottamaan, selitti Hilma af Klint. Hän maalasi kuvia, joita ’Korkeat henget’ antoivat hänelle tiedoksi. Enimmäkseen kuvat olivat kuvioita ja väripintoja, joskus harvoin selvästi esittäviä. Kuvat olivat henkien ’ohjeita’ ihmisille ja tiedoksiantoja toisesta maailmasta, jossa kaikki lopulta ’on yhtä’.

Hilma af Klint oli kohtalaisen varakkaan aatelisperheen tytär ja kouluttautunut kuvataideakatemiassa ammattimaiseksi taiteilijaksi. Hän pystyi maalaamaan hyvinkin laadukkaasti myös ’normaaleja’ kuvia, mutta kiinnostuttuaan teosofiasta ja muusta ’henkitieteestä’, hän tietoisesti suostui ottamaan tämän välittäjän tehtävän ja maalasi vain hänelle ’annettuja’ kuvia.

Koska hän pysytteli varsinaisten taidepiirien ulkopuolella ja hänen töitään ei tuotu esille ja varsinkaan, koska niitä ei myyty, häntä ei taiteilijana ’ollut olemassa’. Kun sitten hiljalleen aikaa oli kulunut ja yleinen kiinnostus myös okkultismiin, teosofiaan ja kaikenlaiseen ’vaihtoehtoiseen’ alkoi jälleen 1980-luvulla nostaa päätään, putkahti lopulta myös Hilma af Klint töineen esille. Los Angelesissa 1986 järjestetty ’Spiritual in Art’ -näyttely toi hänet taidepiirien tietoisuuteen ja siitä alkoi häneen kohdistuva, yhä nouseva kiinnostus.

Tässä oli siis nainen, joka selvästi maalasi abstrakteja maalauksia ennen kuin abstrakti oli virallisesti keksitty! Vuosia ennen sellaisia alan ikoneiksi nostettuja miehiä kuten Kandinsky, Malevits tai Mondriani. Taidehistorian kaanon pitäisi selvästikin kirjoittaa uudelleen.

Tällä hetkellä Hilma af Klintiä tutkitaan kaikkialla. Näyttelyjä, niiden esittelykirjoja ja tausta-aineistoja on liikkeellä runsaasti. Lukuisat taidehistorioitsijat ovat ottaneet hänet opinnäytteidensä ja kirjojensa aiheiksi. Elämäkertojakin on tehty useita ja lisää on tulossa.

Helsingin Sanomien pitkäaikainen kulttuuritoimittaja Pirkko Kotirinta julkaisi kirjansa ’Hilma af Klintin arvoitus’ loppuvuodesta 2021 ja se oli minulle ensimmäinen laajempi tutustuminen tähän asiakokonaisuuteen. Espoon modernin taiteen museo EMMAn näyttelyjulkaisu ’Feel the Spirit’ (2014) toi oman lisänsä aiheeseen. Kolmantena tartuin tuoreeseen käännökseen ruotsalais-amerikkalaisen toimittajakolmikon Sofia Lundberg, Alyson Richman ja M.J.Rosen ’The Friday Night Club’ (2021) -kirjasta. Jänis Louhivuoren suomentama ’Perjantai-illan klubi’ on vuodelta 2022. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, kirja on englanniksi toistaiseksi käsikirjoituksena. Suomennos, toukokuulta 2022, on ensimmäinen julkaistu kirjaversio.

 

Henget, Hilma ja Suomi

Toimittaja Pirkko Kotirinta sai ensi kosketuksensa Hilma af Klintin töihin vuonna 1988 Suomenlinnassa järjestetyssä näyttelyssä. Siitä alkaen hän on hiljalleen tutkinut kaikkea Hilmaan liittyvää.

Työ on vaatinut pitkäjänteisyyttä, matkustamista ja pientenkin vihjeiden tarkistamista ja huomioimista. Se, että Hilma af Klintin työt ylipäätänsä ovat säilyneet tähän päivään, on jo pienoinen ihme. Hänen sukulaisena ja heidän perustamansa ’Hilma af Klintin Säätiö’ ovat toki tehneet parhaansa heidän käsiinsä tulleen aineiston säilyttämisessä, mutta aikaa on kulunut jo paljon, eivätkä olosuhteet – sekä aivan fysikaalisesti että taloudellisesti – ole olleet ihanteelliset.

Suuri merkitys Hilma af Klintin jäämistön ja kaikkien teosten luetteloinnissa ja kokonaisuuden hallinnassa on ollut suomalaisella Olof Sundströmillä. Hänen tekemäänsä luetteloon pohjaavat kaikki nykyiset af Klintin tuotannon tutkimukset. Teosten syntyvaiheita valottavat af Klintin muistikirjat, jotka kertovat tapaamisista ja yhteyksistä, niin henkiin kuin kanssaihmisiinkin. Pirkko Kotirinta on jäljittänyt Sundströmin ja muiden af Klintin töiden säilymiseen vaikuttaneiden henkilöiden vaiheita ja koko ’henkien kanssa seurustelevan yhteisön’ toimintaa vuosikymmenten ajalta. Välillä heidän asemansa on ollut parempi, välillä hyvinkin vaikea. Monilla heistä, kuten myös Hilma af Klintillä ja hänen kumppaneillaan, on ollut yhteyksiä antroposofi Rudolf Steineriin ja hänen yhteisöönsä Sveitsissä.

Kotirinnan kirja on notkeasti etenevä, kaikista lukemattomista sivupoluista ja pienistä yksityiskohdistaan huolimatta. Runsaan Hilma af Klint- tietouden ohella sitä saa aimo annoksen oppia siitä, kuinka taidemaailma toimii ja miten näyttelyiden ideointi ja järjestäminen kaikkine kontakteineen ja ongelmineen etenee. Mielenkiintoista!

Mietteliääksi lukijan sai mm. se, kuinka suuressa roolissa raha tässäkin kulttuurin haarassa on. Vaikka kohteena on taiteilija, joka ei halunnut ajatellakaan rahaa, vaan välittää maailmalle tietoa ’Suurilta Hengiltä’, on maailmanmaineeseen ja kuuluisiin museoihin johtanut tie täynnä myös ’oheistuotteita’: af Klintin taulujen kuvioilla kudotuista luksusmatoista tavallisempaan pikkukrääsään.

Siltä ei vaan voi välttyä, väitetään. Teosten myyntiin ei toistaiseksi vielä ole sentään menty.

 

Viisi naista perjantai-illassa

 

Kun Hilma af Klintin suuri näyttely oli saatu New Yorkin Guggenheim-museoon 2019 ja katsomaan haluavien jono kiersi jo korttelin ympäri, saivat aiheesta innostuneet toimittaja-kirjailija tuttavukset idean; heitä oli viisi, aivan kuin oli ollut myös Hilma af Klintin läheisimpiä ystäviä.  Tehdään tästä kirja!

Aikoinaan 1900-luvun alun Tukholmassa af Klint ystävättärineen perusti ’De Fem’ -ryhmän, joka kokoontui joka perjantai ’seurustelemaan’ henkien kanssa ja saamaan heiltä ohjausta ja innoitusta maalauksiinsa.

Nyt New Yorkissa koolla oli myös viisi naista: Sofia Lundberg, Alyson Richman, M.J.Rose, Tracey Rees ja Lucinda Riley. Tämä viiden ryhmä kutistui myöhemmin kolmeen; Riley sairastui ja kuoli, Rees jättäytyi pois. Jäljelle jääneet kolme kirjoittivat yhteisesti af Klintin inspiroimana kirjan, jota voisi kai luonnehtia ’viihderomaaniksi’.

’Perjantai-illan klubi’ pohjautuu Hilma af Klintin muistikirjoihin ja muihin hänen ja hänen ystävättäriensä elämänvaiheisiin. Tarinassa on kuitenkin myös paljon keksittyä. Lisäksi kirjaan on liitetty nykyajassa tapahtuva ’kehyskertomus’ rakastavaisista, jotka löytävät toisensa uudelleen kymmenen vuoden jälkeen.

Kirja oli mukiinmenevä, mutta jollain lailla tavattoman ’amerikkalainen’. Hyvät ovat hyviä ja pahat ovat pahoja, niin että sen näkee jo naamasta. Ystävien kesken on välillä kinaa ja kateutta, mutta puhumalla siitä aina selvitään.

Kirja on tehty notkeaan nykytyyliin siten, että sen muokkaaminen elokuva- tai TV-tuotannon käsikirjoitukseksi on varmasti helppoa. Kohtaukset ovat nopeita ja dialogit lyhyitä. Kirjan oikeuksien myynnistä lukuisiin maihin on jo ollut tietoja.

Yksi filmiversio Hilma af Klintin tarinasta onkin jo valmistunut. Roolitus viidelle nuorehkolle naiselle ja heidän rakkaussuhteilleen – myös keskinäisille - lienee markkinoita houkuttelevaa.

 

Väri vaikuttaa suoraan sieluun

Kevättalvella 2014 Espoon modernin taiteen museo EMMAssa oli viiden taiteilijan näyttely otsikolla ’Feel the Spirit’. Näyttelyn esittelyjulkaisusta löytyy muiden (Joseph Beuys, Olafur Eliasson, Jussi Niva, Silja Rantanen) taiteilijoiden ohella arvio myös Hilma af Klintistä.

Kiinnostavaa oli lukea, kuinka ’virallinen’ taidemaailma oli ihmeissään, koska abstraktin taiteen pioneerin asema olikin nyt selvästi mennyt ’uusiksi’. Toisaalta arviossa todetaan, ettei ’abstraktin’ pioneeriksi julistaminen olisi kiinnostanut Hilma af Klintiä itseään vähääkään, koska hänelle itselleen hänen taiteensa ei ollut missään mielessä ’abstraktia’.

Kaikille kuvioille ja yksittäisille väripinnoillekin oli hänellä erittäin tarkkaan määrätty sisältö: ne ilmensivät jotakin, jolla oli merkitys tuonpuoleisessa tai joka kuvasi ihmisen fyysisiä tai henkisiä ulottuvuuksia. Hänen kuvillaan oli siis selkeä tarkoitus ja merkitys niille, jotka olivat valmiita ottamaan vastaan näitä henkisen maailman sanansaattajia.

Tästä ’taidemaailman’ ja muun maailman reaktiosta voisi siis tehdä johtopäätöksen, että af Klint oli aikoinaan oikeassa: maailma ei ole valmis tajuamaan näitä kuvia. Milloin mahtaa olla?

 

***